tiistai 10. helmikuuta 2015

Milli, Pipari ja Karssu

 Nämä hassut ystävät ovat unohtuneet esitellä ihan kokonaan. Ennen joulua oli netissä pop ommella huolisyöppöjä ja kyllähän joulumuori sellaiset tekaisi pukinkonttiin meidän neideille. Nuorempi neitonen ihmetteli pitkään että missä vaiheessa joulumuori on voinut käydä mamman kangaskätköissä varkaissa kun kankaat oli ihan samoja joita työstin ennen joulua. Hassuja nuo tontut :) kuopus tykkäsi mansikkajoustofroteesta joten Milli syntyi siitä ja tädin vanhoista velourhousuista. Esikoinen taas ihastui Naperonutun piparikankaaseen joten Pipari syntyi piparijoustofroteesta ja tädin toisista vanhoista velourhousuista. 

Karssu syntyi viikonvaihteessa kun 9v. Täyttävälle pojalle oli keksittävä synttärilahja. Tässä kohtaa itseä jo vähän arvelutti että kuinka suuren mokan tässä kohtaa teen kun paketista paljastuu star wars legojen sijasta itsetehty pehmo. Onneksi Karssu oli sentään syönyt lahjakortin jolla sankari pääsee itse hankkimaan toivomansa legon. Jollain tasolla kuitenkin ajattelen että 9v on kuitenkin vielä lapsi ja saa joskus halia pehmoleluja jos siltä tuntuu. Eihän se voi olla vain tyttöjen oikeus! Karssu syntyi samoista velourhousuista ja karkkitrikoosta. Kaikki vetoketjut ovat Karnaluksin keräilypussista ni pääsivät nekin vihdoin käyttöön. Näiden kaverusten kaava on ihan oma nopeasti piirretty örkkimörkki.
 Nämä ovatkin iloisia kavereita ja syövät kyllä huolet pikaisesti jos sellaisia sattuu kenellekään tulemaan.

12 kommenttia:

  1. Härliga!

    - Eva-Maria S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack! Roligt att du besöker fortfarande min blogg även om det ha varit ganska tyst här.

      Poista
  2. Voi miten ihania. Jokaisella pitäisi olla tuommoinen oma huolisyöppö, minä ainakin tarvitsisin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tällaisen tarvitsisi välillä itsellekin tai sellaisen perhekokoisen kuten taannoin oli puhetta erään kanssa.

      Poista
  3. Tän siitä saa, kun ei oo veispuukissa. Aivan ihana juttu ja ihana idea, varsin hyvä keskustelun avaaja huolien ja murheiden käsittelyyn. Sun toteutus on aivan huippu - nämä ovat oikein todella kivan näköisiä.

    VastaaPoista