keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Minä osasin!


 Olen aina ollut sitä mieltä että kirjoneule ei ole minun juttuni. Ei sellaista voi osata! Olen aikanaan neulonut miehelleni Jussi-paidan jonka etukappaleella näkyy vielä vuosien käytön jälkeenkin epätasaiset salmiakkikuviot. Tuskinpa ne siitä muuksi muuttuvat vaikka mies välillä pienellä painostuksella käyttääkin paitaa. Joten en siis osaa enkä koskaan tule osaamaankaan. Mutta...

Novitan Syksy 2012 lehdessä oli kirjoneulesukat jotka haluan, joten ne päätyivät yhdeksi kyjy-työksi. Sukkia aloittaessani pääsin kolme kerrosta kirjoneulekuviota jonka jälkeen ne jäivät odottamaan syksyä. Kauniilta ne näyttävät kuvassa mutta minä luulin että lankaa pitää kiepauttaa toisen langan ympäri joka kerran kun väriä vaihtaa joten melkoisen hidasta tämä tämmöinen kirjoneule...? Tässä eräänä päivänä äitini kuitenkin totesi että ei niitä varmaankaan tarvitse kierittää toistensa ympäri jos tällaista kirjoneuletta tekee joten päätinpä sitten kokeilla neuloa niin että molemmat langat ovat samalla sormella ja vaihdan vain lankaa. Ja kas, kyllähän se neulominen jo vähän nopeutui ja helpottui :) Langatkaan eivät menneet enää niin solmuun. Ja koska älysin idean niin luulin itseäni tietenkin mestariksi. Siispä suunnittelemaan oma kirjoneulekuvio ja neulomaan lapasia. Helpommin sanottu kuin tehty. Kissantassua piirsin kaksi päivää. Ensin sillä oli vain kolme polkuanturaa ennenkuin älysin että niitä pitää olla neljä... Mallikuvio taitaa siis olla valmiina myös karhulapasiin...

Tässä ne nyt kuitenkin ovat. Neuloin ne YHDESSÄ viikonlopussa! Enkä pitkään aikaan ole neulonut niin paljon kuin sinä viikonloppuna. Jopa lapset taisivat älytä että on paras antaa mamman neuloa. Lapaset olivat esikoiselle joten hän niitä malttamattomana odottelikin maanantaiaamuksi kouluun. Lankana pinkki ja musta Fabel. En ole muistanut punnita niitä vielä joten en tiedä kuinka paljon lankaa kului. Ovat ihan erikokoiset koska neuloin ensimmäisen lapasen paljon löysempää kuin toisen. Mutta eipä se kirjoneulekaan niin vaikeaa ole. Ihan itsenikin yllätti kun olen aina luullut sen olevan mahdoton tehtävä. Melkoisen epätasaista jälkeä ja virheitäkin löytyy mutta ovat ensimmäiset kirjoneulelapaseni ikinä ja olen niistä hyvin ylpeä :) Esikoinenkin tykkäsi joten ihan onnistuneet siis.
 Onneksi tuli kuvattua aamulla ennen kouluunlähtöä joka suunnasta koska illalla nämä olivat jo melkoisen kuraiset ja likaiset. Käyttöön ovat kuitenkin tarkoitetut niin hyvä että kelpasi. FAbel kestää hyvin pesuakin niin voi koneeseen huoletta heittää. Toisin kuin Novitan langoista neulotut sukat jotka ovat viime aikoina huopuneet pesukoneessa. En tiedä onko vika pesukoneessa vai pesuaineessa mutta tulevat huopatossuina ulos koneesta vaikka pesen ihan niinkuin ennenkin :(
.
 Vähän muutakin olen saanut aikaan. Kahdet junasukat Fabelista. LAnkaa kului yhteen pariin huimat 20g mutta aika söpöisiä pikku sukkia.









Ja vähän uusia lankojakin olen varastooni saanut. Vasemmalla Karnaluksin tuliaisia jotka kovasti sormia polttelevat mutten ole vielä keksinyt sitä oikeaa ohjetta niihin. Oikealla Zeldan ihania lankoja. Näistä en ehkä raaski vielä tehdä mitään. Kunhan silittelen ja ihailen :) 

Näin. Kyjyt eivät siis etene mutta kaikkea muuta kyllä puikoilta putoilee. Jospa joskus sitten niitä kyjyjäkin...

6 kommenttia:

  1. Onnittelut ensimmäisistä kirjoneule lapasista. Oikein kivan näköiset niistä tulikin.

    VastaaPoista
  2. Todella upeat lapaset ja kauniita sukkia!
    Langat kauniissa väreissä.

    VastaaPoista
  3. Työ voitto ja kauniit lapaset lopputuloksena. Ei ollenkaan paha. Söötit juna sukat. Jos ei KyJyjä niin ainakin muuta kivaa. Ihanaisia lankoja, kyllä minäkin silittelisin.

    VastaaPoista
  4. Ihanat lapaset olet kilkutellut,kirjoneuleet ovat niin kauniita, niiden tekemiseen jää koukkuun:) Meikäkin opetteli viimetalvena tekemään kirjoneulepipoja ja kun alun vaikeuksista selvittiin se vei täysin mukanaan:)Kauniita valmistuneita ovat muutkin työsi:) Aurinkoista viikkoa sinulle! Näpertelijä

    VastaaPoista
  5. Kauniit kissantassulapaset. Varo vaan, noihin kirjoneuleisiin jää koukkuun;)

    VastaaPoista