perjantai 18. tammikuuta 2013

Kun mikään ei valmistu...


 ...On pakko alkaa esittelemään niitä keskeneräisiä. Ensin kuitenkin uusimmat kirjahankintani. En usein osta itselleni neulekirjoja mutta lainasin kirjastosta jo kesällä Cookie A.n Sukkia Rakkaudella ja totesin että se on pakko hankkia koska siinä oli niin paljon ihania ohjeita eikä kirjaston kirjoja voi loputtomiin pitää itsellään. Testattu on moneen kertaan kun aina saa häntä koipien välissä mennä palauttamaan myöhässä olevia kirjoja ja maksamaan myöhästymismaksuja jotta saisin taas jotain lainata. Näköjään ihminen ei vain joitakin asioita opi. Vaikka muuten olen tosi tarkka kaikista laskuista että ne maksetaan melkein heti kun postilaatikkoon tipahtavat niin kirjastonkirjoja en osaa palauttaa. Kehtaako tässä edes myöntää olleensa joskus muinaisina aikoina kirjastossa töissä...

Joka tapauksessa tilasin siis itselleni Cookie A kirjan joulun jälkeen kun joulupukki ei ollut kuullut toivettani saada tuota kirjaa joululahjaksi. Kummallista. Ja kun halvalla sai niin tilasin samalla tuon myssystä sukkiin ihan "possuna pussissa". yhtään en tiennyt millainen se on mutta vaikuttaa ihan kivalta perusopukselta josta ainakin yhdet lapaset on pian laitettava puikoille ja miehen peruspipon ohjekin löytyy. Se kun on aina yhtä hukassa kuin miehen pipokin...:)

Tuosta sukkia rakkaudella kirjasta onkin kahdet sukat jo puikoilla. Lilat Frostista kuuluivat itseasiassa jo Kyjyyn (josta ei sen enempää puhuta) ja ovat nimeltään Monkey. Hauskat ja helpot kunhan mallikerran oppii! Olen viime kesänä yhdet apinat jo neulonut ja ne olivat ensimmäiset englanninkielisestä ohjeesta neulotut! Tässä siis toiset. Paljon ei puuttuisi mutta puikoilla on ruuhkaa.

Toiset keksitädin sukat ovat nimeltään Hedera. Helppo ohje tuokin vaikka ensin tuotti hankaluuksia heti ensimmäinen kerros. Kerroksella piti neuloa joka toinen nurjaa ja joka toinen takareunasta nurin. En millään saanut näillä ohjeilla järkevän näköistä joten aloin neulomaan 1n ja 1 takareunasta oikein. Näyttää kyllä nyt sitlä kuin kirjan kuvassa joten en tiedä ymmärsinkö ohjeen väärin vai onko ohjeessa virhe. Molempi vaihtoehto on kyllä ihan mahdollinen.

Tästä ufoutuvasta murheenkryynistä piti tulla ihana pipo minulle tai tytölle. Ei tullut kummallekaan. Neulottuani useamman päivän 10 sukkapuikolla 180s ja saatuani pipon valmiiksi ei kumpikaan huolinut sitä päähänsä. Nyt olen purkanut tekeleen tuohon asti ja mietin josko neuloisi loput piposta ihan peruspipon ohjeella. Koska tämä on neulottu 3puikoilla on se vähän pieni minulle ja luulen ettei tytär huoli tätä missään muodossa joten saas nähdä mitä tälle käy...motivaatio katosi, mutta ideoita otetaan vastaan!

Eli näin. Olen minä jotain saanut tänään valmiiksikin! Kuopuksen pitkään odottamat villahousut valmistuivat tänään ja olivat jo koekäytössä -20asteen pakkasessa. Kuminauha tosin irtosi (miten niin ompelin huonosti?) joten vaatii pientä korjausta ennenkuin voi kuvata. Jospa ne saavat ihan oman päivityksen jossain vaiheessa. Villatakkikin kuulemma pitäisi neuloa mutta sitä ennen neulon kyllä noita sukkia!

Perjantai-ilta, sauna taitaa olla jo valmis, pitsa uuniin ja sen jälkeen sohva ja sukkapuikot. Siinä minun suunnitelmani! Hyvää viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Pikainen visiitti ja yhtä pikainen vihje; tee tommonen (tai sen tapainen) penaali: http://mennahuu.vuodatus.net/blog/category/Penaalit

    Ei tarvi pähkäillä sen enempää. ;)
    Trevligt veckoslut!

    - Eva-Maria S.

    VastaaPoista
  2. Tack Eva! Että jätte bra tips! Skulle kanske ändå vilja ha den till en mössa men kanske man kunde göra den i penalform? :D

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti myös minä olen kirjaston asiakkaana "vastuuton". Yritys on kyllä hyvä ja rehti mutta aika vaan rientää sellaista vauhtia ettei aina muista palautella ajoissa.
    Mukavia neulonta tuokioita uusien kirjojen kanssa.

    VastaaPoista
  4. En penalmössa låter både originellt och behändigt! =D Speciellt för skolbarn till vintern... ;)

    -Eva-Maria S.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa kovin tutulta tuo kirjastohomma... Mulla on myös nuo molemmat kirjat ja ovat kyllä oikein hyviä molemmat. Tuossa sukkakirjassa on vain se ongelma, että haluaisin tehdä siitä kaikki mallit, mutta en ole vielä keksinyt, mistä revin siihen aikaa.

    VastaaPoista
  6. Oh I know...the library, that is. I hope the hat will find a new home.

    VastaaPoista