torstai 21. helmikuuta 2013

Kaverille kans

Nyt se on valmis. Esikoisen ystävä ihastui esikoisen pipoon ja pyysi itselleen samanlaista. Sairastelun vuoksi pipo tilaus meinasi venyä kovin pitkäksi mutta alkuviikosta tartuin puikkoihin ja rykäisin sen valmiiksi. Ihan söötti siitäkin tuli :) lankoina novitan 7 veljeksen uudet värit " karkkiraita" ja lila. Lankaa kului yhteensä loppulankojen punnituksella 140 g mutta sitä on kyllä kovin vaikea uskoa. Näistä langoista on nähtävästi tehty myös muutama tupsu uudella tupsukehikolla :) lankaa kului siis suunnilleen samanverran kuin esikoisen pipoon.

Eilen tunsin oloni ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon hyväksi. Edes illalla ei särkenyt mitään paikkaa ja jaksoin päivän hyvin vaikka vielä töiden jälkeen istuin pari tuntia kokouksessa. Oli ihan mieletön tunne koko päivän ja huomasin puhuvani ja hymyileväni paljon enemmän. Sairastaminen kävi kyllä voimille ja jotenkin käperryin vain omaan kurjaan olooni. Ei varmasti ole olluthelppoa muullakaan perheellä. Toivottavasti tämä nyt minulla helpottaa! Vaikka kyllä meillä vielä sairastetaan... Istuin maanantai-illan kissan kanssa eläinlääkärissä hän koko päivän juoksi hiekkalaatikolla ja oli kovin kipeän oloinen. Virtsakiteitä epäillään ja eilen sain aloittaa antibioottikuurin tulehdukseen. Onneksi Tuisku näyttää nyt voivan paljon paremmin. Syö ja pissaa normaalisti. Toivottavasti tämä menisi kuurilla ohi eikä tarvittaisi mitään isompia toimenpiteitä. Erikoisruokaa pitäisi toistaiseksi syöttää. Hinta kyllä hirvittää mutta kyllähän sitä lemmikkinsä hyvinvoinniksi ostaa jos on tarvetta. Saisikohan noita erikoisruokia halvemmalla tai muualta kuin eläinlääkäristä?

Sen verran virkeä kissaeläkeläinen lääkärin mukaan ;) oli että osallistui paketin avaamiseen. Innostuin niistä solmukeristä niin paljon että pistin Neulomn sivuilla vaihdon pystyyn. Muutama vaihtoon osallistui ja minä sain pakettini Tjorvenilta. Tämä oli kyllä varsinainen piristyspaketti! Ja miten osuikin niin oikeaan! Kerä oli ihanan värikäs ja nyt neuloessani olen huomannut langanpätkien olevan juuri minun mieleeni niin että niistä saa pari kerrosta aina neulottua. Royal suklaata olin juuri paketinhakumatkalla kuolannut kaupassa ja tarra-arkit olivat ihan nappijuttu. Kuopus rakastaa leppäkertttuja ja esikoinen pöllöjä! Joten tarrat joudun ehkä luovuttamaan tytöile :) kiitos Tjorven mahtavasta paketista tätäkin kautta!

Ipadilla näköjään ei pysty siirtelemään kuvia joten kaikki ovat tyhmästi tekstin lopussa ja kissakin näköjään nokittelee. Täytyy tietokoneella muokata tätä myöhemmin. Nyt aamukahville ennen työpäivän alkua. Mukavaa päivää kakile!





5 kommenttia:

  1. No hellittihän se sinun tautisi viimein! Hyvä juttu. Ja makee pipa =) Lemmikit voi joskus tulla vähän tyyriiksi. En tiedä, minkälaista ruokaa Tuisku yleensä on syönyt, mutta meillä kissuus ei syö markettiraksuja, koska ne eivät laadultaan ole hääppöisiä ja saattavat osaltaan aiheuttaa virtsakiviä. Meillä syödään siis Royal Caninia ja Hillsiä, märkäruoka on Portaa. Onhan ne kalliimpia kuin markettiruoat, mutta ne ovat kissalle parempia. Ainakin zooplus myy sekä Hills'in Prescriptio diet että Royal Caninin Veterinary -ruokia, löytyisikö sieltä Tuiskun tarvitsemaa ruokaa? En kyllä tiedä, onko hinta edullisempi kuin eläinlääkärillä. Meillä onkin kissuuden kanssa taas edessä puolivuotiskontrolli. Sinne humpsahtaa lääkkeineen jälleen iloisesti 500 euroa. Kissasi on tärkein, huokaus.

    VastaaPoista
  2. Ihana pipo <3 Ja mukava kuulla, että tautisi hellitti

    VastaaPoista
  3. Kaunis pipo ja tuo malli on mielestäni kiva. Toivottavasti kisusi tulee kuntoon. Koiraltani sain virtsakivet liuotettua kotiruoalla, c-vitamiinillä ja ammonium cloridilla. Mutta kissoille on varmaan eri ohjeet. Oletko kokeillut googlettaa. Itse sain ohjeita lääkäriltä ja netistäkin löysin hyviä vinkkejä. Koirani ei nimittäin syönyt erikois kuivamuonaa mitä olisi pitänyt tarjota. Olisikin ollut liian helppoa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista. Krista : juuri tuollaisia vinkkejä kaipasinkin. Markettiruokaa on tähän asti tarjottu mutta siihen tulee nähtävästi nyt muutos. Tällä hetkellä ruokana on Royal Caninin ruuat jotka ostin ell. Jatkossa täytyy katsoa muita vaihtoehtojakin kun noista kelpaa vain yhden makuinen märkäruoka. Tuolla zooplussalla näyttikin olevan vaihtoehtoja mutta täytyy ensin tarkistaa että ovat oikeanlaisia. Eipä sillä rahalla niin merkitystä siloin kun terveydestä on kyse :)

    VastaaPoista
  5. Kamala tuo kisumisunne tilanne! Toivottavasti ruoka maittaa ja kaikki palautuu ennalleen. Rapsutuksia kehräävälle ystävälle!

    VastaaPoista