sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pystyraitaa ja kissan etsintää

Vihdoin sain nämä Stripe tease sukat valmiiksi. Olivat hyvää vauhtia ufoutumassa käsityökoriini mutta kun jokunen aika siivosin olohuoneen lankanurkkauksen ja nostin keskeneräisten korin esille niin keskeneräiset tuntuvat saavan paremmin äänensä kuuluville. Näistä sukista puuttui kolme pystyraitaa joten paljon ei puuttunut.

Nämä sukathan saivat alkunsa kun näin facebookin novitalaisissa jonkun tekemänä nämä sukat. En ollut aiemmin kuullutkaan näistä joten yritin ensin googlettaa ohjetta. Vähän huonolla menestyksellä sillä vaikka kuinka kirjoitin tuota sukkien nimeä niin sain hakutulokseksi vähän erilaisia sukkia... Joten paras mennä suoraan Ravelryyn ja sieltähän ohje löytyi ilmaisena samantien :)

Zauberballeja minulla ei ollut koskaan ollut mutta ajattelin Fabelin karusellilangan olevan riittävän vaihtelevaa. Langanväritys ei kyllä vastannut yhtään sitä mitä ajattelin mutta sai kelvata. Myöhemmin olen kyllä tilannut noita Zauberballejakin ja yhdestä on nämä samat sukat tekeytymässä parasta aikaa ennenkuin nekin ufoutuvat.

Lankaa kului 80g ja tein hyvin pitkälti ohjeen mukaan joka tosin oli kirjoitettu jalalle kokoa 42/43 ja minun mononi on 38/39.Tästä syystä sukka on vähän löysä minun jalkaani. Malli on hurjan hauska ja vaihtelua perussukkaan mutta tehtyäni melkein kaksi paria peräkkäin alkoi pystyraidat jo kyllästyttämään. Hauskat kyllä ja mieleen jäi idea tehdä nämä joskus Novitan Nallesta, miltähän raidat näyttäisivät niissä raitalangoissa?

Toiset samanlaiset ovat siis vielä tulossa. Muuten olen tässä välissä saanut valmiiksi kuopksen sormikkaat ja esikoisen kämmekkäät mutta kuvat niistä katosi at enkä ole saanut aikaiseksi ottaa uusia. OMa päivitys siis niistä tulossa myöhemmin.

Kissanpennusta saatiin päätös aikaiseksi ja sellainen olisi meille tervetullut. Tosin nyt kukaan ei tunnu tietävän ketään kenellä pentuja olisi kun sellaiselle olisi koti tarjolla. Toiveena olisi harmaa poikapentu mutta sellaista taitaa olla tosi vaikea löytää. Kyllä niitä pentuja varmaan kesällä ilmaantuu mutta minähän en koskaan malttaisi odottaa mitään kivaa :)



6 kommenttia:

  1. Kivat sukat. En ole ennen muistaakseni tuollaisia nähnytkään.
    Onnea kisun etsintään, kyllä te varmasti löydätte kotiinne uuden asukin.

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat!
    Hih, pitääpä etsiä ohjetta Ravelrystä eikä googlettaa.
    Onnea kissanpennun etsintään:)

    VastaaPoista
  3. Eläinsuojeluyhdistykseltä? Hauskat sukat.

    VastaaPoista
  4. Hauskat sukkaset, ihan uusi tuttavuus minulle :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat sukat. Mullekin ovat ihan uusi tuttavuus.. Pakko mennä etsimään ohje ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista. Linkitän tuon sukkien ohjeen tähän kunhan ehdi tavalliselle tietokoneelle ipadilla en osaa. Kissaa ei ole vielä löytynyt mutta eiköhän tuo löyy kunhan kevät ottaa kissoista vallan ja ehtivät riiustelemaan ;)

    VastaaPoista