sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kätevä emäntä luovuttaa

Tänään ei nappaa. Kaikkea tulee aloitettua mutta ei sittenkään. Noh, kai näitäkin päiviä tarvitaan. Eilen viihdyin ompelukoneen seurassa ja sain jopa jotain valmiiksi. Kuvat ovat huonoja. Illalla ei valoa ollut tarpeeksi millään vaikka kuinka sytytimme kaikki valot päälle.
Kyseessä siis farkkuhame SK 8/13 lehdestä. Olen katsellut ohjetta sillä silmällä lehden ilmestymisestä saakka ja eilen sain ostetuksi kankaat. Melko hyvin onnistuin ompeluksissa. Taskut ovat tällä kertaa ihan siistit. Vyötärökaitaleesta ja vetoketjusta ei kannata niin kirjottaa mutta molemmat löytyvät kyllä omilta paikoiltaan... Ostamani farkkukangas oli tukevaa eikä ohutta kuten ohjeessa kuului olla joten kellomaisuus ei tässä toiminut. Sivut tönköttivät kirjaimellisesti sivuilla. Tuli siis kavennettua kellomaisuus pois. Taskujakin vähän pienensin ja ovatkin ny ihan näppärän kokoiset. Ihan kiva hame, vähän emäntämäinen kuten kommentti kuului :) Ei mikään juhlaversio mutta tarkoitus olikin saada töihin ja kotiin toimiva farkkuhame. Niitä kun ei ole kaupoista tänä syksynä löytynyt. Jos joku tietää missä farkkuhameita myydään niin saa vinkata! Samoin jos joku tietää saako ompelukoneeseen ostettua uutta vetoketjupaininjalkaa niin vinkkiä otetaan siitäkin vastaan. Olen onnistunut hukkaamaan sen Brotheristani ja totesin että kyllä se helpottaisi kummasti tuota vetoketjun ompelemista...

Farkkukangasta jäi kivasti jäljelle joten siitä voi myöhemmin surautella vielä vaikka mitä. Samalla tuli ommeltua olkalaukku tuttavalle. Kukkaronkehyksiä on ollut todella vaikea löytää viime aikoina. Viime vuonna tilasin kouluelektroniikasta tuplakukkaronkehyksiä mutta niitä ei siellä tänä syksynä enää ollut. Sinellistä laukkukokoiset kehykset ovat myös olleet jo pidempään loppu. Lopulta löysin ompelijanmaailmasta isoja laukkukehyksiä sekä tuplakukkaronkehyksiä. Tosi isoja tosin että ei niistäkään rahakukkaroa saa. Mihinkähän kaikki tuplakehykset ovat kadonneet? Mutta tällainen siis tuli tehtyä. Kivaa pitkästä aikaa. 
Jaahas, ja jalkakin mahtui mukaan kuvaa. Tänään ei suju tämä millään. 

Parit sormienlämmittimet tuli tehtyä jo aikoja sitten mutta bloggaaminen on jäänyt kiireiden jalkoihin. 
Tässä ensin kynsikäslapaset tyttärelle. Lankana step. Ihan onnistuneet ja kavereille pitäisi kuulemma tekaista myös :) nämä kuuluivat kyjyyn mutta kyjystä muutama sana myöhemmin. 
Regian safarilangasta muotoitui tällaiset lapaset. Ihan kivaa lankaa ja hauskat kuviot. Vajaa kerä kului näihin joten reilusti olisi vielä jäljellä. 

Niin se kyjy. Taidan luovuttaa ja tehdä ufot valmiiksi sitten joskus. Olen todennut että käsityöaikani on huvennut minimiin joten miksi tehdä "pakko" töitä kun aikaa ei tahdo riittää millään. Ennemmin taidan katsella uusia ohjeita ja tehdä kivoja töitä sen pienen hetken jota minulla nykyään neulomiseen on. Joulukin yllättää tänäkin vuonna enkä kyjyssä ollu tätä kesällä taaskaan ajatellut. Suurin osa kyjyistä tulee varmasti tehtyä loppuun asti, mutta pari menee kyllä suoraan purkuun ( paitsi että mitenhän oli sen Rose Mohairin purkamisen laita...?) muistaakseni puoleen väliin olen kyjyissäni päässyt mutta nyt ne lopettavat huutelun ja keskityn muihin juttuihin. 

9 kommenttia:

  1. No olethan sinä saanut aikaiseksi vaikka, mitä, tosi mukavan näköinen hame! Mutta oikeassa olet, miksi kiusata itseään ja vääntää pakkotöitä jos ei vaan nappaa? Kyjy on onneksi varsin löysänutturaista hommaa ainakin jos ei itse sitä nutturaa kiristä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tjorven. Juuri tällaista kommenttia kaipasin!

      Poista
  2. Sähän olet saanut vaikka mitä aikaiseksi! Minä väännän KyJyjäni sitkeästi, vaikka valmiina on vain 6 työtä ja tiedä, etteivät kaikki valmistu jouluaattoon mennessä. Mutta mulla on KyJy-töissä mukana useampi joululahja, joten niitä on vähän "pakko" jatkaa, nappasi tai ei. Mutta päätin jälleen kerran pyhästi, että ensi vuonna en osallistu yhteenkään tempaukseen. Heh heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistuta että mä osallistun ens vuonna vaan "järkeviin" tempauksiin kuten jämäkuu tai sukkasato. Kyllä mä jossain kyjyilmottautumisessa oon kuitenki sit taas mukana..

      Poista
  3. Fin-fina saker har du gjort igen! Du frågade efter jeanskjolar. I somras ville jag sy kjolar av mina gamla trasiga jeans och råkade hitta en urenkel och snygg (retro)modell från en blogg. Kolla in här: http://kukikkaatkuosit.blogspot.fi/ Den finns under rubriken "farkkujen uusi muoto", från den 4. juli. =)

    - Eva-Maria S.

    VastaaPoista
  4. Mahtavat lapaset. Ja ompelu on myös hauskaa, kiva hame. Turhapa sitä on KyJyä hampaat irvessä suorittaa, hauskaahan tämän harrastuksen pitää olla :)

    VastaaPoista
  5. En voi kun ihailla teitä ahkeria ihmisiä, kun saatte tehdyksi vaikka mitä ja olette mukana vielä noissa erilaisissa tempauksissakin:) Kaikkea kaunista siis on taasen syntynyt:) Meikäläinen on nyt pikkuhiljaa saanut neulomuksista kiinni, piakkoin jotain valmistuneekin:) Väririkasta lokakuuta sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  6. Nice skirt! You have skills!
    Nice mittens too. You can knit!

    VastaaPoista