keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Tour-de-sock etappi 1

Kaipasin elämääni jotain ihan muuta ja menin ja osallistuin Ravelryn Tour-de-sockiin. Ideana on neuloa kuudet sukat kahdessa kuukaudessa mahdollisimman nopeasti ohjeen julkaisun jälkeen. Ensimmäinen ohje julkaistiin 1.6 ja minä olin valmiina printterin, langan ja puikkojen kera jo neljältä. Koko ilta vierähti ohjeen, Ullan neulesanaston ja youtuben kanssa. Hieman oli hakusessa englanninkielinen neulesanasto...

Ensimmäinen ohje oli suomalaisen TiiQ:n Virrat. Kaunis malli jossa palmikonkierrot kiertyivät välillä niin että päätä pyörrytti. Mutta lopputulos on hieno ja oikeastaan kaikki muu paitsi oikeat ja nurjat silmukat olivat minulle uutta. 

Ensimmäistä sukkaa väänsin viikon! Oikeasti viikon! Ensimmäiset päivät kuluivat neuloen sentin ja purkaen kaksi. Mietin jo oliko kisakuume vaikuttamassa, mitään en tajunnut kun piti olla nopea. Varteen päästyäni helpotti ja sitten sujuikin sutjakkaasti. Toisen sukan neuloin päivässä :). 

Tässä etapissa pääsin sijalle 243 eli eipä sillä paljon hurrata mutta siitä on hyvä lähteä parantamaan. Seuraava ohje julkaistaan torstai-iltana. Sitä odotellessa täytyykin etsiä puikot jo valmiiksi, lankavaihtoehdot löytyivät viikonlopun Karnaluks reissulta.

1 kommentti:

  1. Tosi nätit nämä sinunkin Virrat! Sininen on vesi-aiheeseen täydellinen väri.

    VastaaPoista