lauantai 24. lokakuuta 2015

Tiskirättien vaihtoviikot

Kotiin oli kertynyt kohtuullinen määrä joustofroteeta ja bambujoustofroteen jämiä. Oli siis aika surauttaa "muutama" tiskirätti. Nämä ovatkin nopeita ommella ja valmistuvat reilusti nopeammin kuin edellisen postauksen kukkarot. 
 Osaan räteistä kokeilin tällä kertaa värillistä taustaa valkoisen tilalle ja lopputulos oli ihan mieluinen. Nyt näitä taas on ja kirppikselläkin näitä meni muutama. 

Meillähän ei muunlaisia tiskirättejä ole ollut enää moneen vuoteen. Tiskirättihurahdus tapahtui melkein viisi vuotta sitten kun kokeilin neulottua tiskirättiä Kiertin ekolangasta. Sittemmin Kierti lopetti ekolangan värjäyksen ja ihanat kerät loppuivat. Muista langoista en tiskirätteinä tykännyt ja siirryin ommeltuihin. Ensin bambukankaisiin ja sitten joustofroteisiin. Meillä rättejä on vino pino ja vaihtoväli muutaman päivän paikkeilla, riippuen kuinka paljon ja kuinka likaisiin pintoihin rättiä käytetään. 
Nämä eivät ala haista, kuivuvat nopeasti ja ovat pesukoneen ja kuivausrummun jälkeen edelleen kuin uusia. Suosittelen siis kovasti! Piristäviä yksityiskohtiakin nämä ovat. Tuota Kiertin ekolankaa löytyy edelleen varastosta jonkin verran ja ne täytyisikin neuloa pois. Ovat ihan parhaita siivousliinoja karheutensa ansiosta. 

Nyt kutsuu sohva ja kudin ellen nukahda ennen kuin saan kutimen käteen. Arkiaamujen aikainen herätys ei muutu viikonloppunakaan joten tänään tuli herättyä 5.05. Huomenna siis neljältä kun kelloja käännetään talviaikaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti