tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kukkasukat

Pääsiäinen tuli ja meni. Tarpeeseen tulikin nuo muutama lähes ohjelmaton päivä muuten niin kiireiseen arkeen. Tänä aamuna tuntuu arkeen palaaminen kyllä todella takkuiselta taas, mutta tästä se lähtee.

Ehdin arjessa neulomaan vain silmukan silloin toisen tällöin joten suuria tuotoksia ei valmistu. Siitä syystä olikin ihanaa ehtiä neulomaan jotakin ihan valmiiksi asti nyt vapaiden aikana. 
Näistä sukista olen erityisen iloinen. Aloitin nämä silloin hiihtolomalla ja sain toisen sukan valmiiksi ennen pääsiäistä. Olivat sen verran keskittymistä vaativia ettei näitä työiltoina juurikaan neulottu. Ohje siis Novitan syksy 2012 lehdessä ja heti lehden ilmestyttyä aloitin nämä ensimmäisen kerran. Olivat ensimmäinen kirjoneule ikinä enkä osannut ollenkaan. Neuvoa kysyin sekä mummolta että äidiltä mutta pääsin vain 10cm vartta ennen kuin jätin kesken. Seuraavalla kerralla pääsin vain vähän resoria pidemmälle ennenkuin jokin helpompi vei voiton. Silti ajatus näistä jäi muhimaan ja on aina ollut mielessä että joskus vielä.

Hiihtolomalla aloitin uudelleen. Neulominen sujui ja intoa riitti niin paljon että koko seuraavan viikon kärsin totaalisesta niskajumista. Se riitti taas lannistamaan mutta vähän kerrallaan nitkuttelin eteenpäin. Pääsiäisenä päätin saada nämä valmiiksi ja toinen sukka valmistuikin parissa päivässä. Tällä kertaa seurana sitten selkäjumi. Lieneekö neulomisesta vai uusimista vaativasta sängystä mutta ikävä seuralainen tämäkin. 

Valmista kuitenkin tuli ja nyt ovat valmiit. Malli oli loppujen lopuksi yksinkertainen kun samanlaista toistoa koko ajan. Siitä huolimatta jouduin tarkistamaan jokaisella kerroksella että mitä tässä tehdäänkään. 

Lankana näissä Novitan Nalle ja molempia keriä jäi ihan pieni nöttönen. Painoa näillä on 150g joten kerät eivät olleet täysiä. se mikä on minusta erikoista on etten koskaan ole nähnyt näitä kenenkään tekemänä vaikka minusta malli oli kaunis. Oletko sinä nähnyt/tehnyt? 

Sukkien valmistuttua kaipasin jotakin värikästä neulottavaa, mutta mies kaipasi uutta pipoa kadonneen tilalle joten pikaneulontana 7veikasta pipo. Olen tehnyt näitä ennenkin mutta huomasin ohjeen olevan myös Novitan kevään 2016 lehdessä. Tämä itselle muistiin kun tällainen tarvitsee kuitenkin joskus tehdä taas uudelleen. 

Pipon jälkeen pääsin senvärikkään kimppuun...
Kuopukselle tulossa uudet sormikkaat kuten joka kevät. Onneksi omasta lankavarastosta löytyy kaikenlaisia yllärilankoja :)

3 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! Kaverini teki ne tuon ohjeen ilmestyessä, mutta päinvastaisista väreistä kuin sinä. Minusta värit ovat paremmat näin päin kuin sinulla, kuvio tulee kauniimmin esiin.
    Pidä hauskaa yllärilankojen kanssa, mulla on sama harrastus!

    VastaaPoista
  2. Nuo sukat ovat tosi kauniit! Tämmöistä mallia mäkin uskaltaisin harkita, ei näyttäis olevan kovin pitkiä langanjuoksuja.
    Täällä olen itse tämän viikon selättänyt kirjoneulepeikkoani. Huonolla menestyksellä. Kirjoneuleet ovat tosi kauniita, mutta neulominen ei ole mitenkään miellyttävällä tasolla - vielä.

    VastaaPoista