maanantai 26. joulukuuta 2016

Kalsonkeja

Innostuin miesten boksereiden ompelusta sen verran että päätin ommella niitä myös pukinkonttiin. Veljelleni 
Ompelin Herukka kankaasta. Näistä tuli oikeasti aika hauskat vaikka keskiosan hahmot tulivatkin vahingossa väärin päin. 
Miehekkäälle ajattelin ommella tällä kertaa vähän hillitympää edellisten pohojaalais kalsareiden jälkeen. Näillä väreillä muistuttavatkin kovasti kaupan boksereita ja yllätyin jotenkin itsekin että voihan näitä tehdä myös hillittyinä. 
Kun nopeasti yrittää tehdä ja vielä sarjatyönä niin saattaa joutua purkamaan useammankin sauman. Minulle kävi juuri niin kun luulin muistavani edellisistä boksereista ompelujärjestyksen. En muistanut ja ratkojalle oli töitä. Vyötärökuminauhan ompelu on tuottanut tähän asti kasan harmaita hiuksia mutta näihin kokeilin ommella suoraan saumurilla kiinni ja se olikin hyvä idea. Lahkeensuihin totesin kolmepistesiksakin olevan minun koneellani se paras. Kaavana käytin samaa Kangaskapinan ilmaiskaavaa kuin viimeksikin.

Tilasin jujunalta kasan kivoja bokserikuminauhoja joita aion kokeilla heti kun koneet taas joulun jälkeen käynnistyvät. Jujunalle tuli myös myyntiin alusvaatekaavat koko perheelle ja niistä toivon saavani hyvät kaavat tytöille koska tähän asti olen kaavoittanut heidän vanhoista pikkareista ja lopputulos on ollut aina enemmän tai vähemmän epäonnistunut. Jujunan leveä bokserikuminauhakin tuntuu paljon pehmeämmältä kuin tämä Eurokankaasta ostettu kuminauha. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti