tiistai 13. syyskuuta 2011

KUK- KUK-KUKKAroita

Blogi on viettänyt melkoista hiljaiseloa. Osittain arjen kiireiden vuoksi ja osittain siksi ettei mikään ole oikein valmistunut. Tai on mutta moni niistä on pieniä juttuja joita ei viitsisi vain yhtä valokuvata vaan odottavat kaveria esim. tiskirätit.

KUKKAroita on nyt kertynyt kolme valmista joten ne kehtaa jo kuvata. Lisääkin on tulossa, ovat näppäriä pikkutöitä noiden isojen ikuisuusprojektien vastapainoksi. Hyvin tuntuvat KUKKArot myös löytävän uusiin koteihin ja mmikäs sen ihanampaa käsityöläiselle kuin että tekeleistä tykätään! Mielellään sitä tekeekin sellaisia töitä joiden tietää löytävän uusille omistajille eivätkä jää nurkkiin pyörimään. Näiden KUKKAroiden ohjeenkin sain viimein kirjoitettua joten nyt minulla on ensimmäinen oma ohje!

Olen onnistunut luomaan itselleni taas pienen neulomisstressin. Kun niitä ihania ideoita olisi niin paljon mutta aikaa niin vähän. Tällä hetkellä työn alla tunika Dropsin ohjeella Dropsin Delightista ja Alpacasta. Paksut puikot ja kaksinkertainen lanka takaa melko nopean valmistumisen mutta on siinäkin vielä hommaa. Lisäksi vähän harmittaa kun Delightista löysin ihanan värin jossa liukuvärjättynä kaikki lempivärini mutta "taustaväriksi" tarkoitettu alpaca tunkee itsensä nyt tunikan pääväriksi ja delightin liukuvärjäys menee ihan hukkaan :( Vai mitä mieltä olette? Ehkä se liukuvärjäys erottuu paremmin tuossa sileässä tunikaosassa. Kaarrokkeessa se ainakin katosi ihan kokonaan.  Täytyy varmaan hankkia lisää delightia ja neuloa pelkästään siitä sitten jotain ihanaa! Korista huutelee myös eräs punainen pinaattitunika välillä melkoisen kovaan ääneen mutta olen päättänyt tehdä tämän nyt ensin. Siitä huolimatta että pinaattitunikaa tarvitsisin ensi kuussa kun tiedossa on eräs kiva juttu ystävien seurassa... ;)

Että näin, jospa nyt siirtyisi sohvalle ompelemaan yksi KUKKAro valmiiksi tai neulomaan tuota tunikaa, tai tiskirättiä tai...

8 kommenttia:

  1. Ihania kukkaroita :)
    Kauniilta näyttää tunikan tekeleesi!

    VastaaPoista
  2. Nuo kukkarot on kyllä aivan ihania:)

    Tunikan alkukin on kaunis.

    VastaaPoista
  3. Oi, että nuo kukkarot on ihania. Ja tunnikan alku näyttää tosi hyvältä. Kyllä tuossa kuvassa ainakin erottuu liukuvärjäys mukavasti.

    VastaaPoista
  4. Kukkarosi ovat ihania, etenkin käytössä. :D En nyt sanoisi, että liukuvärjäys ihan hukkaan menee, kaunis tunika tuosta on tulossa!

    VastaaPoista
  5. Lila: Kiitos, minäkin tykkään noista kukkaroista paitsi juuri nyt kun sain yhden kehyksen kiinnittämistä vaille valmiiksi ja huomasin tehneeni virheen jo alussa, purkoosi sentään...

    Simpura ja Lankakeiju: Kiitos, kyllä tuosta tunikasta saattaa vielä ihan hyvä tulla:)

    Drucilla: Kiitos, tuossa sileässä neuleessa näyttää värit menevän jo paremmin, saas nähdä millainen on lopputulos!

    VastaaPoista
  6. Niin ja Drucilla. Mukavaa jos kukkaro toimii myös käytössä! Olenkin miettinyt että pitäisi kysyä kokemuksia. Noista ylläolevista raaskin vihdoin ottaa itselleni yhden käyttöön ja minulle se tuntui ihan sopivan kokoiselta.

    VastaaPoista
  7. Todella ihania kukkaroita:) Kaunista tunikaa on myös tulossa, värikin on oikein pirtsakka:) Väririkasta syksyn aikaa sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  8. Kiitos Näpertelijä! Toivottavasti tuo tunika valmistuisi pian niin saisi käyttöönkin. :)

    VastaaPoista