sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kissa mau

Taas olisi blogattavaa vaikka koko viikon edestä mutta jotenkin tuntuu bloggaaminen olevan kovin tahmeaa tällä hetkellä. 
 Uusimmista on parasta aloittaa. Aamulla
valmistui molemmille tytöille kissalapaset. Lankana 7velj mustaa ja valkoista. Itse ajattelin väritykseksi jotain tällaista Felix tyylistä 
 Mutta lapset olivat toista mieltä. Musta on kyllä hankalaa neulottavaa näin syksyn pimeydessä. Silmukoita ei nähnyt saatikka että kerroksia olisi laskenut...valmista tuli siitä huolimatta. Pienemmissä on 36s. Ja isommissa 40. Isommat sopisivat minunkin käteeni joten kummasti tuo esikoinen lähentelee äidin kokoa! Kengännumerokin enää vain kahden numeron päässä minun kengistäni! Hui!

Malli näihin lapasiintuli hämärästi näistä mummon aikoinaan minulle tekemistä lapasista. Ajatelkaas että nämä ovat ainakin 25v vanhat ja edelleen täysin nyppyyntymättömät! Niin se laatu on vuosien myötä muuttunut.
 Nykyään voi yhden kauden laskea neuleiden kestävän jos sitäkään. Lumileikit saavat monesti langan ihan pörröiseksi talvella. Mutta siitä huolimatta uusia on ihana tehdä eikä lapasia ja sukkia ole koskaan liikaa.

Yksi tuotos vihdoin blogistaniassa. Milloinkahan ne loput saisi julki? 

2 kommenttia:

  1. Voi himpula kuin hauskat lapaset! Tuollaisia käyttäisi itsekin oikein mielihyvin.

    VastaaPoista