maanantai 26. joulukuuta 2016

Turisti villasukat

Pääsee esittelemään joulupaketteihin päätyneitä lahjuksia. Jossain vaiheessa tuntui etten ole saanut mitään aikaan mutta lahjoja paketoidessani olikin omatekemiä melkoinen kasa. Ensi vuonna voisi kyllä pitkin vuotta tehdä sukkia ja lapasia varastoon niin omatekemiä olisi vieläkin enemmän. 
Aamuhämärässä pädillä räpsäistyt kuvat ovat ihan kamalia mutta minkäs teet kun ulkona on pimeää eikä lumesta ja valoisuudesta tietoakaan eikä jostain syystä tunnu olevan aikaa kovin luoviin valokuviin. Ihailen aina teidän muiden kauniita ja harkittuja kuvia. 

Veljelleni pujahti lahjapakettiin Turisti-sukat. Veljeni on joskus linkannut somessa kyseisten sukkien kuvan minulle ja nyt kun satuin löytämään ohjeen aivan sattumalta niin päätin nämä tehdä. Ohje löytyy ainakin googlettamalla Turisti-villasukat. 
Lankana näissä on 7 veljestä ja ensin neulotaan tavallinen valkoinen villasukka urheilusukan raidoilla. Valmiin sukan pohjasta poimitaan silmukoita pohjaa varten. Ohjeessa on hieman epäselvästi tuon pohjan kiinnitys sukkaan joten minä päädyin neulomaan sen suoraan kiinni sukkaan. Jouduin myös soveltamaan koon kanssa sillä saajalla on 46 jalka eikä ohje ihan sinne asti riittänyt. 
Soljet kävin ostamassa paikallisesta kangaskaupasta ja lopulta oli valmista vaikka jossain vaiheessa tuntui etteivät valmistu koskaan. Näistä tuli ihan hauskat vaikken tiedä ovatko kovin käyttökelpoiset. Harmi etten ollut paikalla lahjaa avatessa joten en tiedä millaisen reaktion aiheuttivat.

1 kommentti:

  1. Nämä on niin hirveet että ne ovat upeat! Mä olen jo pitkään suunnitellut näitä pikkuveljelleni, sun neulomuksen myötä toimeennun tekemään ne ensijouluksi. Veljet arvostavat tällaisia juttuja <3

    VastaaPoista