sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Villasukkien vuosi

Niina Laitinen tuli minulle tutuksi jo muutama vuosi sitten sukkakalenterin tekijänä. Jo silloin tykkäsin hänen kauniista malleista jotka neulottiin vähän paksummilla langoilla kuten Nallella ja 7 veljeksellä.

Tämä Niinan ensimmäinen neuleohjekirja ilmestyi jo vuodenvaihteessa ja ensimmäinen painos taisi myydä salamana loppuun sillä moni metsästi ja odotteli kirjaa malttamattomasti. Tämä teos on valittu jo alkuvuoden myydyimmäksi tietokirjaksi.

Minä pyysin arvostelukappaletta kustantamolta ja sainkin tämän jo jokin aika sitten mutta elämä tuli väliin enkä päässyt esittelemään kirjaa aiemmin. Minun tarkoituksenani on ollut myös neuloa yksi malli ennen esittelyä mutta tällä kertaa malli on edelleen aloittamatta mutta tulossa kyllä.

Kirja sisältää 20 sukkaohjetta jaoteltuna eri vuodenajoille. Lankoina on käytetty mm. Novitan Venlaa, Nallea ja 7veljestä. Ohjeet ovat erittäin selkeitä ja aloittelijakin onnistuu loihtimaan näistä upeita sukkia.

Minun lempimallit ovat Levottomat ohuelle langalle sekä kannen Ihan Hiljaa sukat. Ihan hiljaa sukat ovatkin lähdössä ensimmäisenä puikoille kevään kellertävinä.

2 kommenttia:

  1. Aaettä, mikä ihana kirja täällä onkaan ja kaunista mallia olet laittamassa puikolle:)
    Jään odottelemaan niiden valmistumista:)
    Aurinkoista viikkoa sinulle! T: -Satuli-

    VastaaPoista