perjantai 5. elokuuta 2011

Flunssaa pukkaa

Meitin perhe aloitti sitten syksyn sairastumalla kunnon räkätautiin. Ensin minä aivastelin n. sata kertaa päivän aikana jota olen jatkanut koko viikon, sitten sairastui esikko, ja lisäsi taudin kuvaan vielä kuumeen ja viime yönä oli kuopuksen vuoro. Toivottavasti mies säästyy taudilta ja riittäisi kun me kolme yskitään ja aivastellaan. Jos jotain positiivista taudista hakee niin onpahan tullut siivottua kaikenlaisia nurkkia ja kummallisia tavarakasoja joita meidän nurkkiin joku pinoaa...kukahan se on?

Ompelukone surisi alkuviikosta. Onnistuin ompelemaan paidat ja housut molemmille lapsille. Kivaa oli ja nyt onkin tullut tutkailtua nettikangaskauppoja sillä silmällä :) Kankaat ovat kyllä aika kalliita mutta toisaalta itsetehty on aina uniikki. Kuvia vaatteista tulee kunhan saan ne vielä viimeisteltyä. Eipä niistä puutu kuin kuminauhojen ompeleminen yhteen mutta jostain syystä se on jäänyt odottelemaan.

Neulominen ei oikein tunnu nyt luistavan. Pinaattitunikaa aloitin vironvillasta. Ihana malli ja ihana lanka (siis väri) mutta vaatii niin paljon keskittymistä ettei pysty neulomaan vähän kerrallaan joten edistyy hitaanlaisesti. Tuo Kyh taisi olla sen verran rankka rypistys että into on vähän kateissa mutta eiköhän se löydy kun päästään näistä sairastamisista ja jos vaikka tuota ompelemista harrastaisi vähän aikaa tässä välissä.

Näin se menee. Toivottelenpa hyvää viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

  1. Kiitos ihanasta Tunnustuksesta! Syvennyn siihen tuon arvonnan jälkeen:).... Voihan kökkö,nämä kesäflunssat ovat harmillisia, kun on kuuma ja olo on tukala, niin ei kiva, pikaista paranemista teille. Mielenkiinnolla odotan mitä kaunista saat singerillä huristeltua:), hih, meikällä ja singerillä kuin ei oikein natsaa.. Aurinkoista alkavaa syksyä! T: Näpertelijä

    VastaaPoista