maanantai 1. elokuuta 2011

Se on nyt loppu sit!

aNimittäin KYH2011. Ja valmista tuli! 25 työtä aloitettu ja lopetettu 1.6-31.7 välisenä aikana. Viimeinen työ valmistui eilen illalla klo.23.00 eli ajankäyttö oli suunniteltu täydellisesti! eikö vain?:) Tässä kuvat vielä viimeiseksi valmistuneista. Jonkinlaisen loppuraportin kyhään heti kun ehdin.


Ensimmäisenä KYH 25# eli taaperon lapattimet Novitan Nalle kukkakedosta ja vanhasta keltaisesta Nallesta. Langan menekki yhteensä 40g ja ohje omilta puikoilta. Nämä lapattimet ovat n.1,5vuotiaalle.


Kämmekkäät myös omalla ohjeella. Lankana Kool-aid värjätty Nalle. Näissä nuo värjäysraidat eivät näytä kovin kivoilta mutta saivat kelvata kun kerran tästä langasta aloitin tekemään. Lankaa kului 30g ja nämä olivat KYH 13#.


Tämä perushuivi on tehty Dropsin ohjeella Dropsin Fabelista. Ohjeen nro. 120-19. Sen verran muutin että keskellä olevia langankiertoja en neulonut nurjalla kiertäen jotta siihen syntyi reiät. Oli helpompi seurata keskikohtaa ja tuli samalla jotain pientä yksityiskohtaa. Aika perushuivi mutta ehkä tätä joskus voi käyttää. Lankaa kului 60g. Tämä oli KYH 21#





Tämä hunajakennokassi oli KYH 15#. Tarkoitus oli että kassista olisi tullut aikuiselle sopiva mutta ajanpuutteen takia ja koska taapero innostui lastaamaan tavaroita laukkuihin päätin tehdä hänelle ihan oman kassin :) Eli tästä tuli taaperokokoinen ;) Langanmenekki kuitenkin 60g ja lankana Novitan Tennessee. Ehkä joskus tulee tehtyä sitten itsellekin jotain näistä hunajakennoista. Olivat nopeita ja helppoja virkata. Ohje näihin löytyy Moda 2/2011 jos oikein muistan, täytyy vielä tarkistaa.











Unisukat Dropsin Delightista. Nämä olivat KYH2#. Aloitettu toisena ja lopetettu toiseksi viimeisenä :) Aika hankala lanka neuloa 2,75 puikoilla, sopii minusta paremmin esim. huiveihin mutta ihanan pehmeät sukat näistä tuli ja värit menevät kivasti, näistä voisi kokeilla tehdä ihan kunnon sukat joskus. Lankaa kului tasan yksi kerä eli 50g. Ohje taas omilta puikkosilta.

Tässä viimeiset KYHit eli KYH 11#. Nämä valmistuivat eilen illalla tasan klo. 23. Lankana Dropsin Fabel, silmukoita 48, reilun vuoden ikäiselle. Hyvin sopivat muumi pyjaman kanssa mutta juuri kävelemään oppineelle olivat kovin liukkaat laminaattilattialla joten laitetaan säästöön syksyä varten. Lankaa kului 25g ja tämäkin ohje omasta päästä.





Lopuksi vielä kuva viime viikon Tallinnan reissulta. Pitkästä aikaa pääsimme kahdestaan miehen kanssa reissuun ja ihanaa oli. Ensimmäistä kertaa pääsin itse myös käymään Sadamarketin lankakaupassa ja tuliaisina 1222g Aade Löng vironvillaa. Näistä on hyvä aloittaa syksyn kutimet. Tuosta punaisesta ainakin ajattelin pinaattitunikaa ja sateenkaaren värisestä huovutettuja juttuja. Saas nähdä. Nyt tuntuu että puikot saavat hetken levähtää ja alan tehdä tuttavuutta ompelukoneen ja saumurin kanssa. Se ei ole koskaan ollut minun bravuurini joten visiot mielessäni ja lopputulos saattavat poiketa kovastikin mutta ompeluksista lisää toisella kertaa.

2 kommenttia:

  1. Onnea kyhin suorittamisesta. Ihania villoja olet löytänyt, nami :)

    VastaaPoista
  2. You tamed them!!!!!!!!!! I knew you would! Beautiful! And how awesome pile of new yarn! I am sure you'll knit plenty of lovely and warm items in the future.

    VastaaPoista