keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Lapsille lämpimät kädet


Tammikuun projektina oli saada lapsille lämpimät kädet. Etenkin kuopuksen kädet tuntuvat olevan jäässä oli minkälaiset hanskat tahansa. Erään ulkoilun jälkeen kun lapsella oli jälleen jääkylmät kädet oli pakko keksiä jotain muuta ja siitäpä se ajatus sitten lähti.

Ensin neuloin kaksinkertaisella huopasella vasemmanpuoleiset lapaset lovikkalapset mallia mukaellen. Lapasista tuli kuitenkin auttamattomasti liian pienet vaikka ohje oli 3v ja kuopus on alle kaksi. (lapaset ovat kyllä samankokoiset vaikka kuvassa toinen näyttää näköjään isommalta) Joten uusi yritys. Turkoosi lanka ei enää riittänyt kaksinkertaisella neulottavaksi ja kaapista löytyi vähän punaista huopasta joten toisista tuli sitten kirjavat. Ei ehkä kaikkein kauneimmat mutta riittävän isot jotta alle mahtuu vielä ohuemmat lapaset ja avot! kädet eivät ole enää jäässä! Joten meillä jätettiin lapsilla hanskat suosiolla koriin ja käytetään vanhanaikaisesti paksuja lapasia :) Lankaa näihin kului 40g 7mmpuikoilla ja 60g 7,5mm puikoilla.

Nämä toiset lapaset ovat esikoiselle. Novitan uusi Nalle kesäkimppu lanka houkutteli neulomaan lapaset ja kokeilemaan ensimmäistä kertaa intialaista peukalokiilaa jonka edellisessä postauksessa jo esittelin ja linkitin ohjeeseen. Näistä tuli ihanan pirteät lapaset vaikka kuva onkin tosi kehno. Varsi on neulottu samalla tavalla kuin omassa herkkutriosetissäni, muuten sileää neuletta ja sädekavennus. Lankaa näihin kului 50g 3,5mm puikoilla. Silmukoita oli 44 ja peukalokiilassa 16+4 poimittua.

Tästä sitten jatkamaan sairastuvan hommiin. Jokin flunssavirus iskenyt meihin ja nähtävästi moneen muuhunkin mitä on blogeja ja ympäristöstä kuullut.

3 kommenttia:

  1. Minäkin olen samaa mieltä, että tuplalapaset on kyllä lämpimämmät kuin lapasten ja rukkasten yhdistelmä. Pitääpä itsekin opetella tuollainen peukalo, näyttää mukavan "tilavalta". Paranemista flunsaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mertsu! Aika sitkeä flunssa tuntuu olevan, mutta eiköhän tämä tästä. Suosittelen ainakin kokeilemaan tuota peukaloa, minä tykkään!

    VastaaPoista
  3. Du kan sticka!!!!!!!!!!!! Härliga!

    VastaaPoista