tiistai 11. kesäkuuta 2013

Purkoosi, neuloosi ja valmis!

Tämä jakku tuotti kasan harmaita hiuksia ainakin kuvaannollisesti. Aluksi sujui hyvin, sitten ei sujunut ollenkaan, sitten purettiin ja melkein luovutettiin, kokeiltiin uudelleen ja purettiin taas. Malli oli kuitenkin niin kaunis että oli pakko jatkaa ongelmista huolimatta.

Malli on Dropsilta 113-14. Tehty alunperin Fabelilla ja aina oikeaa. Minä tein muutamia muokkauksia. Lankana vironvilla. Mallissa langanmenekki oli 250g, minulla oli vironvillaa 218g mutta ehkä se riittää...:) Neuloin sileää neuletta koska en oikein ole aina-oikean ystävä. Kaikkein suurin ongelma oli yhdistää etukappaleen kaitale takkappaleeseen. Siihen olisi tarvittu jotain insinööriaivosoluja joita minulla ei ole. Purin ja neuloin tässä kohtaa siis moneen kertaan. 

Hihoja aloittaessa alkoi langan määrä olla sen verran vääistä etten uskaltanut neuloa hihoja ohjeen mukaan ranteesta olalle vaan päädyin jakamaan kerän kahtia ja poimimaan silmukat suoraan hiha-aukosta(mikä sen oikea nimi on?) ja neulomaan ohjetta väärinpäin. En myöskään uskonut langan riittävän kokopitkiin hihoihin joten jätin ne 3/4 hihoiksi koska näyttävät paljon paremmilta kuin liian lyhyet pitkät hihat. Loppujen lopuksi lankaa kului 200g joten hyvinhän se riitti!

Tykkään tästä kovasti vaikka kaulusta mietiskelen vielä vähän. Mallissa se jätettiin näin pystyyn mutta minä ehkä kääntäisin alas. Ja yksi nappi sopisi ehkä eteen? 

Työvoitto joka kannatti urakoida. Nyt on jäljellä yksi sukka jonka jälkeen käsityökori on KyJyä varten tyhjä. Koska viime vuonna KyJystä tuli täysi pannukakku niin vain tyhmähän ottaa saman uusiksi seuraavana vuonna ;) ja aikoo laittaa listalle n. Viisi neulepaitaa! Jouluun mennessä kyllä selviää millainen ufohyökkäys jää jäljelle tästä tempauksesta.

7 vuotias kuvaaja tuli ottaneeksi kuvat vähän yläviistoon mutta osuinpa joka kuvan kuitenkin :)


13 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää! Mulla taitaa olla tulossa just tuosta väristä huivi, ellei mun värisilmäni ihan väärin asiaa näytä. :)

    Minusta kaulus pukee sinua noinkin, ja mielestäni tuohon sopisi hyvin yksi nappi, esim. sellainen tampillinen versio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mertsu. Kaulus saa siis jäädä noin :) en juurikaan tykkää vihreästä mutta tämän vyyhdin värit olivat tosi kauniit. Tuo kirkkaan vihreä oli minun lemppari. Täytyy tuota kiinnitystä miettiä, se tamppi voisi olla hyvä idea, kiitos!

      Poista
  2. Tuttu juttu tuo purkoosi. Harmaita hiuksia meikälle tuotti viimeksi tekemäni huivi, mutta sain kun sainkin sen tehtyä:) Oli hyvä ettet luovuttanut, jakkusi on hieno:)Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Näpertelijä! Joskus näköjään kannattaa uurastaa vaikka tekisi mieli heittää puikot ja lanka perimmäiseen nurkkaan.

      Poista
  3. Neulominen ottaa välillä luulot pois. Mutta lopputuloshan on mitä mainioin. Ja olis muuten ihan minunkin värit. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus kannattaa näköjään jatkaa vaikka suurin into katoaa matkalla :)

      Poista
  4. Aivan ihana! Sopii sinulle älyttömän hyvin, malli ja väri ovat kauniit! Kannatti siis ehdottomasti taiteilla valmiiksi. Mulla näyttäisi KyJy-listalle pukkaavan villatakkien seuraksi mm. kaksi tilkkupeittoa ja ainakin yksi tuolinpäällinen, joten epäonnistuminen lienee tänäkin vuonna taattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kehtaa tää käyttää ;) kyjyssä voisi muuten tänä vuonna palkita myös "suurimman pannukakun leipojan". Tavotteet meillä on ainakin korkealla!

      Poista
  5. Tuohan on todelle ihana bolero! Hyvä ettet luovuttanut vaan teit loppuun saakka, minusta kaulus on kaunis.

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Vähitellen alan myös oppimaan käyttämään tällaisia lyhyempiä jakkuja :)

    VastaaPoista
  7. Nätti bolero! Ja kaulus on minusta ihan hyvä tuollaisena.

    VastaaPoista
  8. Oi miten upea ja sinulle hienosti sopiva lopputulos!
    Sitkeytesi palkittiin, hyvä että et luovuttanut.
    Nuori kuvaajakin on onnistunut erinomaisesti työssään :).

    VastaaPoista
  9. Härlig! Kanten = me like extra mucho. :D

    - Eva-Maria S.

    VastaaPoista