maanantai 27. tammikuuta 2014

Pöllöttää


Viherpöllöt vuorossa. 
Nämä pöllöt ovat Novitan 7 veljestä mustaa ja vaaleanvihreää. Ei ihan perusväriyhdistelmä mutta sopivat mielestäni tosi hyvin yhteen. Nämä ovat aikuisten kokoa ja söivät yhteensä 80g lankavarastoani. Ohje näihin löytyy maksullisen Ravelrysta. Mitäpä muuta. Kivat ovat neuloa eivätkä nämäkään taida olla vielä viimeiset. Seuraavaksi voisi kokeilla vaalealila-tumma lila tai beige-ruskea yhdistelmää. Kuopus haluaisi itselleen puna-pinkkipöllöt. 

Tästä vuodesta näyttää tulevan lapasvuosi, tai ainakin lapastalvi. Jostain syystä nyt lapastuttaa kovasti. Onneksi käsi voi paremmin jotta pääsen kuluttamaan tuota 18kg kasvanutta lankavarastoa. Miten ihmeessä se on kasvanut 7kg viime vuodesta!?! 

Uuden Novitan kuvia pääsi tilaajat jo kurkkimaan ennakkoon ja sellaisia ihanuuksia sieltä on tulossa että nyt täytyisi saada ufoja tehtyä alta pois ennen lehden ilmestymistä. Joten startiitti voisi olla hiljaa seuraavat kaksi viikkoa, kiitos!

8 kommenttia:

  1. Somat pöllöt ja kirjoneulehan on aivan ihanaa. Hienon kokoinen lankavarasto. Prismassa oli uusia Novitan lankoja, tosin vain osa uutuuksista. Odotan jännityksellä loppuja.

    VastaaPoista
  2. Kiva väriyhdistelmä pöllöissä. Vaalea-tummalila kuulostaa myös erinomaiselta yhdistelmältä. Mistähän minä saisin tuollaisen lapasteluinnon hankittua.

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän ihanat viherpöllöt!!!!

    VastaaPoista
  4. Fantastiska! Fin färgkombination också. =)

    - Eva-Maria S.

    VastaaPoista
  5. Somat viherpöllöt ja kiva väriyhdistelmä! Pöllöttää ja lapastuttaa - kivoja sanoja :).
    Kiva kuulla, että kätesi voi paremmin ja kestää neulomista.
    Voisin lainata antistartiittiani hetkeksi, hämmästyttävää, mutta en keksi mitä valmistumassa olevan ufon jälkeen neuloisin :o).

    VastaaPoista