Innostuin jokunen aika sitten kokeilemaan ompelemista taas. Kotoa löytyy sekä perusompelukone että saumuri mutta jostain syystä en ole koskaan pitänyt itseäni erityisen hyvänä ompelijana. Olen siihen hommaan ehkä liian suurpiirteinen...Omat lapset kelpuuttavat kuitenkin vähän vinommatkin saumat joten heille on hyvä ommella :)
Muutama viikko sitten löysin muutaman nettikangaskaupan joiden valikoima ja hinnat olivat minulle sopivat. Tilasin tuon sinisen sekä vihreän leppiskankaan ottobrelta ja yksivärisen vihreän trikoon ja muutamia muitakin kankaita Hannan kangas ja sisustuksesta josta löytyi ihanan paljon yksivärisiä trikoita joita meilläpäin on saanut etsiä kissojen ja koirien kanssa kangaskaupoista löytämättä juuri mitään. Näistä paikoista tulee siis jatkossakin tilailtua. Suosittelen!
Tuo sininen mekko on esikoiselle kokoa 128. Kaavat ovat Ottobren 3/2012 lehdestä. Kuvassa eivät oikein näy kaikki kivat yksityiskohdat. Edessä on kaksi taskua. Pääntiellä neljä "vekkiä" ja kuminauhakuja. Hihoissa myös kuminauhat jolloin hihansuut rypyttyvät kivasti. Helppo oli ommellakin ja Ottobren ohjeet ovat mukavan selkeät tällaiselle amatöörillekin.
Vihreä mekko on kokoa 92. Siinä minulle täysin uutta oli tuo pääntie joka ei sekään ole vaikea varmaankaan ensi kerralla. Nyt sitä joutui hieman pähkäilemään. Tässä mekossa minulle uutta oli myös Framilon joustonauhan käyttö. Onnistuin mielestäni ihan kohtuullisesti ja nyt kun nämä kaavat ovat hallussa ja tytöt näistä mekoista tykkäsivät niin aion tehdä molemmille vielä toiset samanlaiset eri kankaista. Leppismekon ohje oli Ottobre 1/2012 lehdessä.
Tällaista tällä kertaa. Lisää luvassa kunhan ehdin ommella ;)
Vilka söta klänningar du har hunnit med. Det där blåa tyget är så ljuvligt! Jag måste kolla in på den där nätsidan också; har tänkt börja sy efter en lång paus men tyg fattas. =D Jag blev förresten nästan färdig med babyfilten idag, nu är det bara detaljerna som fattas, jipii! :)
VastaaPoista- Eva-Maria S.
Voi miten ihania mekkoja. Siitä on aikaa kun sain tehdä omalle tytölleni somia mekkoja. Voi kun olis joku tuttu pikku tyttö jolle vois ommella. Ihan kade oon.
VastaaPoistaSöpöisiä mekkoja! Minä en osaa ommella ollenkaan, viimeksi käytin ompelukonetta varmaan lukiossa =)
VastaaPoistaKauniita mekkoja! Mulla on myös tarkoitus tehdä tuo ylempi mekko tyttärelle, mutta olen niin aikaansaamaton.
VastaaPoistaKäväisepä blogissani, siellä on sulle haaste:)
VastaaPoistaIhania kesämekkoja pikku prinsessoille:) Aurinkoista toukokuuta sinulle! T: Näpertelijä
VastaaPoistaKiitos kaikille ihanista kommenteista ja anteeksi etten ole niihin ehtinyt vastaamaan! Lupaan yrittää vastata pikaisemmin sillä kommenttinne lämmittävät aina hurjasti mieltä. Tytöt ovat tykänneet mekoistaan ja ehtineet niitä jokusen kerran jo käyttääkin vaikka nyt ovat ilmat olleen turhan kylmiä. Samoilla kaavoilla on jo toiset mekot leikattu mutta ompelukoneet ovat pitäneet vapaapäiviä joten mitään valmista ei ole tullut.
VastaaPoistaKiitos Neule-Kirpulle haasteesta, vastaan siihen piakkoin!
Lovely dresses! The princesses must love them!
VastaaPoista