maanantai 25. kesäkuuta 2018

Antamisen ilo

Sain keväällä lahjoituksena lankaa ja pussissa oli kesken jäänyt sukka ohjeineen. Lankapussilla oli tarina joka jäi kaihertamaan mieltäni ja hyvin pian päätin neuloa sukat valmiiksi yllätyksenä lahjoittajalle.

Sukkien ohje on Suuri Käsityö lehdestä. Juuri tätä kirjoittaessani en tietenkään löydä ohjetta mistään mutta lisään sen kun löytyy. 
Lankana käytin ohutta sukkalankaa, kirjava Regian 4ply ja punainen Fortissimaa. Monenlaiset kuvioneuleet pitivät mielenkiinnon yllä ja sukat olivat mukavat neuloa. En ehkä itse valitsisi tätä ohjetta neulottavaksi joten oli hauska kokeilla jotain itselle vieraampaa. 

Vein sukat lankojen lahjoittajalle ja se antamisen ilo ja aito arvostaminen jota hetkessä koin on kyllä ihan paras tunne. On ihana voida pyyteettömästi ilahduttaa toista ihmistä.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Blogitauko kertoo kiireestä elämässä. Siitä ettei mitään valmistu tai jos valmistuu niin kuvaaminen ja kertominen viivästyy kun mukamas ei ehdi istahtaa niin aloilleen.

Ompelukoneet ovat saaneet olla ihan rauhassa maaliskuusta lähtien. Ovat kyllä mielessä mutta mielessä on ollut niin paljon muutakin että päivittäin ohikulkiessani ajattelen että kyllä se into vielä palaa. Kerran mietin jo että pitäisikö kasata ompelukoneet pois kun ei ompeluta mutta ehkei sittenkään.

Tekstistä kuvastuu tyytymättömyys tekemättömiin asioihin. Ajattelen kuitenkin olevani armollinen itselleni, olen ollut niin kiireinen kevään aikana että rahkeet eivät vain ole riittäneet. Onneksi muutaman päivän päässä häämöttää kesäloma ja on aikaa tehdä myös asioita joita on kaivannut.

Ihan ilman käsitöitä en kuitenkaan ole ollut. Yritän pitää jotain keskeneräistä käden ulottuvilla jota työstää hetken verran kun aika ja energia kohtaavat.

Neuloin tavalliset perussukat kuopukselle 7veljeksen mökkilangasta. Yllätyin kuinka jalka oli kasvanut niin paljon ja sukat tarvitsivat mittaa sekä varteen että kantapäähän. Varsi olisi saanut olla pidempi joten tämä on hyvä ottaa huomioon seuraavia neuloessa. Lapset kasvavat. 

Itselleni neuloin uudet sormikkaat syksyksi. Näistä olisi hyvä napata silmukkamäärät talteen sillä niitä tulee joka kerta mietittyä aloittaessa. 
Nämäkin tulivat itselle. Kesäsukat Nalle Taikasta. On niin ihanan väristä lankaa ettei ole tosikaan. Näihin laitoin 56s ja minun jalkaani ovat vähän löysät, saattaapi olla että nämä menevät jonkun toisen kesäjalkoja lämmittämään.

Muutakin on valmistunut mutta ne ansaitsevat omat postauksensa. 

Toivon sinulle lämpimiä ja aurinkoisia kesäpäiviä. Kahvikuppi, neule ja terassi on sitä minun rakkainta stressinpoistoa, mikä on sinun?