Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. marraskuuta 2017

Kasvaneet kädet

Kylmien säiden yllätettyä tänäkin vuonna havahduimme siihen että viime vuoden lapaset olivat ihan liian pienet. Uudet piti siis saada. Eipä niitä koskaan siihen samaan pakkasaamuun valmistu mutta lankakerä sentään löytyi. 
Langaksi valikoitui Novitan raita ja silmukkamääräksi 40s. Neuloin ensimmäisen lapasen nopeasti mutta toinen jäi Freyat sukkien jalkoihin. Toisen lapasen aloitin ulkomuistista ja varren jälkeen huomasin että ekan varsi oli 1o. 1n. Ja toiseen tein 2o, 2n. Uusiksi vaan. 
Lapasten valmistuttua ja lankojen päättelyn jälkeen huomasimme että sovittelusta huolimatta lapaset olivat liian pienet. Kuinka ihmeen paljon isommat niistä piti tehdä?? Lopulta koko oli oikea ja lapaset valmiit. Toiset samanlaiset pitäisi ainakin vielä tehdä jotta voisi käyttää tuplalapasina ja siltä varalta että katoavat niin olisi hyvä olla edes kahdet lapaset.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Pienelle

Otan riskin ja esittelen tämän ristiäislahjan jo nyt juhlien aamuna. Luulen että vauvan vanhemmilla on nyt aamulla muuta puuhaa kuin lukea blogiani. 

Ristiäislahjaksi tulee yleensä ostettua jotakin kultasepänliikkeestä. Tällä kertaa en toimi kummina joten ajattelin että lahja voisi olla jotain muuta. 
En ole vauvan vaatteita ommellut taannoin esiteltyä jumppista enempää sillä vauvanvaatteisiin tarvitsee NEPPAREITA. Nähtävästi kauhuni vauvanvaateompelua kohtaan juontaa juurensa aikaan jolloin odotin esikoistani ja ajattelin hänelle ommella vaatteita. Lainasin jopa äidin saumuria mutta jotain meni pieleen eikä yhdestäkään vaatteesta tullut käyttökelpoista. Bodyn kaula-aukosta tuli niin iso että se olisi valahtanut vyötärölle ja ne nepparit...

Tämän onnistuneemman ompeluharrastuksen aloitin kuopuksen ollessa n. Vuoden ikäinen joten en ole opetellut ompelemaan vauvanvaatteita. Jollekin toiselle ompeleminenkin on vielä aika haastavaa kun tuntuu että silloin saumat pitää olla suorat ja siistit, omissa ei ole niin väliä vaikka kaksoisneulakin tekisi välillä hyppytikkejä. 

 Joka tapauksessa näin Nappinjan Facebook sivulla kuvan näin ihanalla tekstillä tehdystä bodysta ja ajattelin että jospa sittenkin ompelisin. Nappinja toimitti kankaat vielä supernopeasti ni jäi vielä muutama päivä aikaa valmistautua henkisesti koitokseen. Housut ovat helppo juttu. Ottobren kaava Baggy Bottom 4/2015 lehdestä. Kaksi kappaletta surautetaan yhteen. Aika leveät housut lopputulemana ja lahkeetkin lyhyet mutta kuvassa näyttivät täyspitkiltä niin ehkäpä vauvoilla on vain lyhyet jalat :)

Mutta se yläosa...katselin bodyja ja ottobren lehdistä niitä löytyikin useampaa eri mallia. Neppareitakin olisi kotona...päädyin kuitenkin paitaan johon tulisi vain yksi neppari taakse. 
Paitakin on helppo mutta tuo takana oleva halkio...uutta minulle mutta ohjetta seuraamalla onnistui ihan hyvin. Ja kun nyt tarkkaan sitä ohjetta tavasin niin huomasin että nepparia ei tarvitakaan jos tekee lankasilmun (siis minkä silmun?) ja ompelee napin. Nappeja löytyy aina mutta silmua piti kysyä ensin äidiltä ja sitten vielä kuukkelilta. Mut nyt osaan sekin! Paidan kaava löytyi ottobre 4/2012 ja on nimeltään Mint. Vaatteiden koko on 68.

Ompeluhommissa ehkä parasta on se että aina oppii uuden tekniikan. Toivoisin kuitenkin rohkaistuvani ompeluissa samanlaiseksi kuin neulomisessa jossa mikään ohje ei tunnu mahdottomalta vaan se minkä haluan neuloa niin neulon. Ommellessa jää aika monta vaatetta vielä tekemättä ajatuksella en osaa. 

Saatuani ompelutyön valmiiksi palkitsin itseni Novitan uudella Raitalangalla. Mitään ei pitänyt ostaa mutta tämä uusi väri muistutti heti mummon räsymatoista. Ekalla kauppareissulla en lankaa ostanut mutta sen verran jäi vaivaamaan etten hetkeäkään harkinnut kun miekkonen illalla kysyi josko käytäisiin vielä kaupassa...
Aamuhämärässä ei näköjään värikkäämpää kuvaa saa mutta lankahyllyltä tätä löytyy. Muita uutuuksia en vielä bongannutkaan, onneksi. Novita myy tällä hetkellä verkkokaupassaan poistuvia lankoja alennuksella mikäli joku syksyn väri on jäänyt puuttumaan ;)

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen

Vuoden viimeiseksi neuleeksi valmistui Niina Laitisen Pakkasyö sukat. Sukat kiehtoivat kirjoneulepalmikollaan jota en aiemmin ollut nähnyt saatikka neulonut. Aloitin sukat ensin Pallaksella mutta jostain syystä jälki ei miellyttänyt joten vaihdoin Nalleen joka oli ohjeen mukainen lanka ja neuloutui näihin hyvin. 
Molemmat kerät olivat varastoni jämiä eikä ollut varmuutta riittävätkö langat. Äidiltäni löytyi kuitenkin lisää turkoosia niin sain langat riittämään. Tein varresta hieman ohjeen mukaista pidemmän (vahingossa) ja kantalapusta lyhyemmän (tahallani) 
Tykkään tästä ohjeesta kovasti ja mietin jo seuraavaa väriyhdistelmää. Miltähän nämä näyttäisivät jos toinen lanka olisi kirjava? Tämänhän voisi myös soveltaa 7veljekselle. Lankaa kului yhteensä 100g. 

Vuosi lähenee loppuaan. Näihin aikoihin tulee aina tarve tutkiskella lankavarastoa. Olen pariin otteeseen ollut aloittelemassa varaston laskentaa mutta lankoja on vähän siellä ja täällä niin en ole hommaan vielä ryhtynyt. Sitä vastoin ajattelin että alkaisin kirjata ylös valmistuneita jolloin kulutus olisi näkyvämpää. Lankaa on paljon ja aikaa vähän. 

Muuten totean että tämä oli tällainen vuosi. Paljon opin mutta paljon opeteltavaa jää ensi vuoteenkin. Tähän vuoteen mahtui mm. muutto uuteen kotiin, Tuisku-kissan kuolema elokuussa ja Maija-kissan saapuminen perheenjäseneksi lokakuussa. Arki on ollut kiireistä ja kuluttavaa ja sen huomaa oikeastaan vasta kun jää hetkeksi lomalle että kuinka väsynyt sitä onkaan. Toivon löytäväni keinoja arjen keskelle löytää aikaa myös itselleni ja minulle tärkeille asioille. Sen enempiä lupauksia en aio tehdä. Elämä kuljettaa ja kantaa. Tätä mieltä ovat myös Feekku ja Maija.




maanantai 26. joulukuuta 2016

Taimitarhan joulukalenteri

Kaikenlaisia neulonta joulukalentereita oli tänä vuonna tarjolla niin paljon että oli oikein valinnanvaikeutta. Päädyin neulomaan Niina Laitinen designin Taimitarhan joulukalenterin. Kalenteria seurasin facebookissa ja ajattelin että tämä sopisi minulle koska kirjoneulepätkiä tulee niin vähän kerralla että minun hartiat ehkä kestävät ohjeen tuijottamisen. Joulukiireiden vuoksi kuljin kalenteria kuitenkin koko ajan jäljessä ja kerralla tuli aina useampi luukku avattavaksi. Sain kalenterin reaaliaikaiseksi jossain 20. Luukun tienoilla.

Päätin jo alussa että neulon nämä äidilleni. Harmikseni huomasin että minulla ei ollut yhtään tumman harmaata 7 veljestä vaikka kaikkea muuta lankalaatikosta löytyikin. Aloitin sukat ensin vaaleanharmaalla ja vihreäkirjavalla raitalangalla. Kuviot erottuivat kuitenkin sen verran huonosti että vaihdoin kuviovärin luumun väriseen jota minulle on ollut kerä ties kuinka kauan enkä ole koskaan tykännyt ko. väristä. Näihin sukkiin kerä upposi kuitenkin mukavasti ja lopussa alkoi jo jännittää että riittääkö lanka. Pieni nöttönen jäi kuitenkin jäljelle. 

Valitsin ohjeeksi leveä pohkeisen mallin. Pituutta tuli minun jalkaan polveen asti ja jalkaterän mittakin ylitti minun varpaat joten toivon näiden olevan äidilleni sopivat.

Niina Laitisella on paljon kauniita sukkia ja nyt joulukuussa hän julkaisi joulusukkien ohjeita. Varsinkin Pakkasyö sukat ihastuttivat minua kovasti joten ostin ohjeen Ravelrysta. Tuo kirjoneulepalmikko on minulle aivan uusi juttu. Aloitin jo eilen sukkia pinkistä ja lilasta Pallaksesta mutta en ole tyytyväinen. Luulen että joko puikkokoko on väärä tai pallas vain ohuempaa kuin Nalle, Joten nyt täytyy odotella muun perheen heräämistä jotta pääsen penkomaan lankalaatikosta Nallea. Taimitarhasukissa tuli opeteltua lankadominansssia ja nämä Pakkasyö sukat osoittavat sen tärkeyden. Ihmettelin miksi kuvio erottuu niin paljon paremmin toisella puolella kuin toisella kunnes vaihdoin dominanssia aina puolessa välissä. Huomaatteko eron pinkillä puolella parilla viimeisellä sentillä?

Turisti villasukat

Pääsee esittelemään joulupaketteihin päätyneitä lahjuksia. Jossain vaiheessa tuntui etten ole saanut mitään aikaan mutta lahjoja paketoidessani olikin omatekemiä melkoinen kasa. Ensi vuonna voisi kyllä pitkin vuotta tehdä sukkia ja lapasia varastoon niin omatekemiä olisi vieläkin enemmän. 
Aamuhämärässä pädillä räpsäistyt kuvat ovat ihan kamalia mutta minkäs teet kun ulkona on pimeää eikä lumesta ja valoisuudesta tietoakaan eikä jostain syystä tunnu olevan aikaa kovin luoviin valokuviin. Ihailen aina teidän muiden kauniita ja harkittuja kuvia. 

Veljelleni pujahti lahjapakettiin Turisti-sukat. Veljeni on joskus linkannut somessa kyseisten sukkien kuvan minulle ja nyt kun satuin löytämään ohjeen aivan sattumalta niin päätin nämä tehdä. Ohje löytyy ainakin googlettamalla Turisti-villasukat. 
Lankana näissä on 7 veljestä ja ensin neulotaan tavallinen valkoinen villasukka urheilusukan raidoilla. Valmiin sukan pohjasta poimitaan silmukoita pohjaa varten. Ohjeessa on hieman epäselvästi tuon pohjan kiinnitys sukkaan joten minä päädyin neulomaan sen suoraan kiinni sukkaan. Jouduin myös soveltamaan koon kanssa sillä saajalla on 46 jalka eikä ohje ihan sinne asti riittänyt. 
Soljet kävin ostamassa paikallisesta kangaskaupasta ja lopulta oli valmista vaikka jossain vaiheessa tuntui etteivät valmistu koskaan. Näistä tuli ihan hauskat vaikken tiedä ovatko kovin käyttökelpoiset. Harmi etten ollut paikalla lahjaa avatessa joten en tiedä millaisen reaktion aiheuttivat.

Toukalle

Sukuun syntyi pieni tytöntyllerö. Tuleva Äiti kysyi voisinko neuloa toukkapussin neidille jo kauan ennen laskettua aikaa.
Minä aloitin projektin tietenkin vasta sitten kun alkoi tulla jo vähän kiire. Tuleva äiti oli löytänyt netistä pari kuvaa joissa pussin huppu oli neulottu tiimalasikantapään tapaan ja ne mallit näyttivät minunkin mielestäni kauniilta peruspötkön sijaan. Silmukkamäärät otin perustoukkapussin ohjeesta joita löytyy useampikin netistä. Eli 120s ja 7krs välein MOLEMMISSA reunoissa 2s. Lisäys (tässä kohtaa sain purkaa myös aika reippaasti tehtyäni kaikki kolme lisäystä väärin)  Tämänkaltaiseen huppuun ei löytynytkään ohjetta joten jouduin soveltamaan. Soveltaminen tarkoitti tässä tapauksessa neulomista kisakatsomossa 3,5t todeten että tuli liian iso ja purkaen koko höskän kotiin tullessa. Toisella yrityksellä kaventelin reippaasti ja sain aikaan omasta mielestä sopivamman hupun.
Baby Bornin pää on oikean vauvan päätä pienempi joten huppu näyttää edelleen isolta. Langaksi käytin 7 veljestä ja reunaan virkkasin lopulta rapuvirkkauksella reunan niin reuna ei ala rullautumaan. Helmaan neuloin reikäneuletta sen verran että sain pujotettua satiininauhan jotta pussin voi avata ja pukeminen on helppoa. Sovituskuvaa saajan päällä en ole vielä nähnyt mut toivottavasti pussi on ollut sopiva ja käytössä.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Miehekkäälle

Joskus havahtuu siihen että tuo kaikkein takas saa tosi harvoin mitään itsetehtyä. Ehkä ne rakkaudenosoitukset tulee osoitettua jollain muulla tavoin sitten. 

Muutamat tyttöjen ja omat alushousut olen ommellut ja ne kaipaavat vielä sitä täydellistä kaavaa jatkojalostukseen. Kangaskapina niminen nettikauppa tarjoaa miesten bokserikaavaa ilmaiseksi joten päätin kokeillaommella miehellekin omat bokserit. Vaatteita en miehekkäälle olekaan ommellut jos ei farkkujen lyhentämisiä lasketa. 

Joskus aikanaan minulla oli metri tuota pohojaalaiset kangasta joka oli possupussista tullut enkä tiennyt mitä siitä tekisin. Vuosien myötä siitä on tullut minulle kotihousut ja alushousut. Yllätyksekseni en löytänytkään ko. Kangasta varastoistani enää kuin pienen palan joten se pääsi paraatipaikalle ja loput harmaata Ek:n palalaarista. 
Näille ei ollut sen suurempia odotuksia ennen valmistumista sillä joskus kaavat eivät vain toimi. Tämä kaava oli kuitenkin helppo ja nopea ommella (jos olisi tajunnut laittaa saumavarat kaikkiin niihin tarkoitettuihin paikkoihin...) ja istuvuus oli ihan täydellinen. Näitä voi siis tehdä lisää! Näissä onnistuivat lahkeensuut hyvin kolme piste siksakilla mutta kuminauhan kiinnitystä täytyy vielä miettiä. Nyt ompelin siksakilla eikä tullut oikein nättiä ja mietin jos kokeilisi saumurilla seuraavan kerran? Ompelisi sauman vain sitten siististi alas. 

Nyt kuitenkin miehen villasukkavarasto oli huvennut lähes olemattomaksi niin oli pakko ryhtyä toimeen. Vielä kun mies näki varrettomat villasukat ja sanoi että nuohan voisi olla kiva niin tuli helppo nakki. Kuva ei anna sukille oikeutta kun ehtivät jo pari päivää jalassa oleilla ja räpsäusin nopeasti aamuhämärässä kuvan. Joka tapauksessa lankana Novitan farkunsinistä ja silmukoita 52. 
Jopas olikin tosi huono kuva. Mutta sukat olivat mieleiset ja sehän tässä on pääasia. 

Eilen tuli opittua jotain uuttakin käsitöiden saralta. Lapsen esiintymispuvusta irtosi vetoketjun vedin hetki ennen esitystä ja puku kiikutettiin minulle katsomoon. Ikinä en ole metriketjuun vedintä pujottanut enkä edes nähnyt ja kello kävi. Jonkun aikaa vedintä pyöriteltyäni hoksasin kuitenkin miten homma toimii ja sain puvun korjattua juuri ajoissa. Kädet kyllä tärisivät jännityksestä niin paljon ettei vetoketju meinannut pysyä käsissä mutta onnistuin ja lapsi sai pukunsa ja teki hienon suorituksen! Hyvät hermot lapsella ja ehkä vähän äidilläkin :)

lauantai 19. marraskuuta 2016

Kirjoneuletta käsiin

Pitkästä pitkästä aikaa. Syksy on mennyt ihmetellessä ruuhkavuosia. Kiirettä sinne ja tänne. Paljon antoisia hetkiä mutta myös turhan paljon stressiä. Onneksi juuri nyt tuntuu kevyemmältä ja olen päässyt taas kiinni sekä neulomiseen ja ompeluun. 

Totesin syksyn niska/hartia/selkäjumitusten ollessa pahimmillaan että kirjoneuleet eivät ole minua varten. Koska kuitenkin halusin jotain tehdä kokeilin mallia joka ei vaadi niin paljon kuvion tuijottelua. Malli löytyi talen Novita lehdestä sukkamallina mutta pienellä laskutoimituksella sain kuvion sopimaan 7 veljestä lapaseen. 
 Näistä tuli mukavan lämpimät kun lankoina oli 7 veljeksen valkoinen ja uusi 7 veljestä Polaris. 

Samassa lehdessä oli ihan oikea kirjoneulelapasten ohje ja niitä päätin kokeilla seuraavaksi. 
Näissäkin mallikuvion oppi hyvin ulkoa jolloin helpottivat kumartumista ohjeen yli. En ole tästä tähtikuviosta juurikaan perustanut mutta kaunis se kyllä on. Näissä lankana sama valkoinen 7 veljestä ja Polariksen toinen kirjava väri. Tällaisissa kirjoneuleissa tykkään tuollaisesta epäsäännöllisestä värin vaihtuvuudesta vaikken muuten siitä niin välitäkään. 

Novitalla on muuten verkkokaupassa tosi hyviä tarjouksia tänä viikonloppuna. Kävin niitä itse jo katselemassa. Verkkokauppaan pääsee tuosta sivun laidassa olevasta bannerista. 

Yritän elvyttää taas tätä bloggaamista. Olen tainnut luvata niin joka kirjoituksessa. Jostain syystä kiire vain tekee tästä välillä vaikeaa vaikka blogi kovasti mielessä onkin. Yritän myös löytää aikaa tuttujen blogien lukemiseen ja kommentointiin sekä uusien blogien löytämiseen. 

Mukavaa jos olet vielä täällä!

lauantai 17. syyskuuta 2016

Kerää koko sarja

Pienet peruspeppikset ovat nopeaa niska-hartiaseutuystävällistä neulottavaa. 
Innostuin kovasti villit vanttuut kirjasta mutta valitettavasti kirjoneule saa minun niskat umpijumiin joten sitä ei ole ollut mukava viime aikoina neuloa. Aloitin yhdet lapaset mutta jouduin jättämään kesken ja palauttamaan kirjan kirjastoon laina-ajan päättyessä ennenkuin valmistuivat. Kirjoneuleet vievät niin kovin mukanaan ja sitä malttaa lopettaa aivan liian myöhään. 

Joka tapauksessa näitä perussukkia pystyy neulomaan. Sinisiin ja punaisiin Peppiksiin käytin Nallen jämiä joita varastoistani löytyy runsain mitoin. Pinkit ovat kokoa 25 ja silmukoita 40. Mittoja katselin Tiinan sukkataulukosta joka osoittautui juuri niin hyväksi kuin olen kuullut. Siniset ovat kokoa 29 ja silmukoita niissä 44. Silmukkamäärien kanssa venkslasin koska Novitan sukkataulukko ehdotteli paljon suurempia määriä. Luotin kuitenkin enemmän omaan tuntemukseen. 

Lopuksi tuli neulottua vielä vauvakokoiset Peppikset samaan sarjaan. Näissä lankana TeeTeen Pallas ja silmukoita 36. Jalkaterän mitta näissä kokonaisuudessaan 11cm jotta voin seuraavia sukkia neuloessa tarkistaa. Oli päässyt unohtumaan nuo mitat kun tämän kokoisia ei ole tullut neulottua pitkään aikaan. 

Täytyy piakkoin päivitellä nuo muutkin valmistuneet kun niitä vain kertyy ja kertyy blogattavaksi.

perjantai 26. elokuuta 2016

Syyssukat

Kylläpä on taas bloggaaminen jäänyt. Töiden jälkeen ei edelleenkään tunnu jäävän neulonta-aikaa mutta jotain sentään valmistuu. Minun lankavarastoni koostuu suurimmaksi osaksi vajaista keristä ja päätin kokeilla kerätä syksysävyiset 7 veljekset yhteen ja alkaa neulomaan. 

Erikoisuudeksi kokeilin varteen ja kantalappuun kahden silmukan kantalappua. Varteen se sopikin hyvin mutta kantalapussa se veti lappua kovasti kasaan. Ihan kiva kuitenkin. Raidat raidoittuivat satunnaisesti enkä korjannut raitalangan eroja sukkiin. Seuraavat kannattaa ehkä neuloa samanaikaisesti niin ei jälkeenpäin tarvitsisi pohtia että mikähän lanka milloinkin on kyseessä. 
Varteen tarvittiin 60s joita kaventelin suunnilleen tasaisesti 52s. Nilkasta jäivät minulle vähän isoiksi joten neuloin suosiolla liian isot minulle. Kyllä näille varmasti jotain käyttöä löytyy. Ja 7 veljeksen jämiä löytyy vielä vaikka minkälaisiin sukkiin. Ja jos ei löydy niin vink vink Novitalta saa tämän viikonlopun ajan tilaukset ilman postikuluja. Novitalle pääset klikkaamalla reunassa olevaa mainosta. 





keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Mitään en oo saanu valmiiks, vai olenko?

Joskus on hyvä muistutella itselleen että kyllä paljonkin on neulottu kesän aikana. Tämä kasa sen oikeastaan minulle vasta kertoi. 
Kesä alkoi Tour-de-sockilla. Tour kaipaa kuitenkin oman päivityksen joten hyppään niiden yli ja esittelen lankavaraston kätköt.

Perussukat ohuesta sukkalangasta mutta nyt ei muistu millään mieleen mikä tämä lanka oli. Schahenmeyeriä ehkä? Täytyypä tarkistaa. Joka tapauksessa 64s ja varrentakaosa joustinneuletta. Jalkaosa olisi voinut olla 60s. Mutta unohtui kaventaa niin tuli ehkä vähän reilut minun kapeaan jalkaan. Lankaa kului 66g. 

Nämä Nallesukat odottivat kiltisti vuoroaan. Tämänkaltaisen kuvion olen nähnyt useasti netissä mutta tämä oli oma sovellukseni. 1-2krs 4o nosta 1, 3krs 4o neulo 1s takareunastaan oikein. Näihin kului 74g ja ovat kooltaan n. 36-37. Tällä mallilla taidan kokeilla useampiakin raitalankoja sillä tuo nostettu silmukka erottuu aika hauskasti. 


Novitan 7 velj. Raitalangoista jää välillä pieniä jämiä ja ne neuloin Peppiksiksi. Näihin kului yhteensä 131g. Ihan pertti perussukkaa 52s alussa joka kaventuu 48s. 

Nämä lastensukat valmistuvat kyllä tosi nopsaan. 7 veljeksen raitalangoista valmistui kaksi paria raitasukkia koossa 34-35. 44s. Ja mummon vanhalla ohjeella jossa joustinneuletta jalkaterän päälliosa. Yhteen pariin kului 81g. 

Pinkki-punaiset Peppikset ovat sopivat kuopuksen n. 29 kokoiseen koipeen. Lankoina Nallen jämät joista alunperin virkkasin mekkoa mutta jonka lopulta purin atomeiksi. 44s. Ja tiimalasikantapää. Langanmenekki n. 50g. 

Olen siis kuluttanut näihin 483g lankaa joka kuulostaa paljolta mutta ei kyllä näy lankalaatikossani millään lailla. Urakka jatkukoon siis :)


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Uusia tuulia ja niskajumeja

Kesä on mennyt neuloessa ja ommellessa ja niskoja venytellessä. Lähdin mukaan Tour-de-sock kilpailuun intoa puhkuen mutta neljännen etapin jälkeen jouduin toteamaan ettei ole järkevää potea särkevää päätä ja hartiajumia koko lomaa yhden sukkakilpailun takia. Ohjeiden jatkuva seuraaminen ja nopeusneulonta tekivät hallaa kropalle joten viitos etappi on aloitettu ja kuutosta olen vain vilkaissut. Jatkan näistä sitten kun pää sen paremmin kestää. Neulomisen pitäisi kuitenkin olla mukava ja rentouttava harrastus mutta pahimmillaan se tänä kesänä oli stressaavaa ja kivuliasta.

Todellisuudessa täysin neulomattahan minä en pysty olemaan joten siirryin paksumpiin lankoihin. Kuvia tulee runsain mitoin kun saan ne koneelle siirrettyä. Yritän samalla elvyttää tätä bloggaamista joka on jäänyt kovasti muun elämän jalkoihin. Ajatuksia on useinkin päivittää mutta ei vain saa aikaiseksi. Lupaan yrittää enemmän ja sukeltaa myös muiden blogeihin lukemaan ja kommentoimaan. Toivottavasti minullakin on edes jonkinlainen lukijakunta vielä jäljellä. Huhuu, onko siellä ketään?

Kesälomalla sain tradetrackerista yhteydenoton ja minulta kyseltiin kiinnostusta ryhtyä affiliatemainostajaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa että lisään yritysten mainoksia blogiini ja mikäli te lukijat teette verkkokauppaostoksen tai lehtitilauksen linkin kautta, saan siitä pienen komission. Tämä näyttää olevan nykyaikaa myös harrasteblogeissa joten päätin kokeilla.

Nuo Novitan syksyn uutuudet hyppäsivät koriini eilen kun menin ostamaan ruokaa. Olen kesän aikana moneen kertaan todennut etten oikeasti tarvitse yhtäkään lankakerää lisää enkä entisiäkään ehdi neuloa mutta jostain syystä uutuudet ovat aina ihania. Noista kahdesta aloitin neulomaan lapasia mutta totesin sävyjen olevan liian samankaltaisia joten langat jäivät odottamaan uutta ideaa.

Tästä jatketaan. Kuvattavien kasa on melko ruhtinaallinen ja kertoo siitä että kyllä minä jotain olen kesän aikanakin saanut aikaiseksi vaikkei ole siltä tuntunutkaan. Tänään ei neulominen ole sujunut kun on sen verran hiostava sää että jopa bambupuikoilla hikoilee.

Mukavaa että olet siellä!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ihana neuletakki!

Luvassa surkeita kuvia mutta ihana valmistunut ufo.
 Tämä kirjoneuletakki on Novitan syksy 2014 lehdestä. Tiesin heti haluavani tämän ja aloitinkin jo syksyllä mutta pelkkää sileää on niin tylsäää neuloa että tämä hautautu hyvin pian lankalaatikkoon. Jostain syystä ufolaatikon kansi on auennut hyvin tiheään tänä vuonna ja sileä neule alkoi houkuttelemaan kun tiedossa oli kirjoneulekaarroke. Kun vihdoin pääsin kaarrokkeeseen asti tulikin tenkkapoo. En ole koskaan neulonut kirjoneuletta tasona! Onneksi kuukkeli kertoo ja löysin hyviä vinkkejä netin syövereistä. Ja lopulta tämäkin tekele valmistui. 
 Onpas huono ryhti, taitaa olla taas ne neulojan hartiat...tästä tuli joka tapauksessa tosi ihana ja onnistunut, ja lämmin! Langan menekkiä en osaa sanoa kun nyt on valmiiden töiden punnitseminen jäänyt ihan unholaan, mutta koko on xs ja s välimuotoa kun matkalla unohtui millä silmukkamäärillä olin tätä tekemässä ;). Lankana Novitan Nalle, pohjana maitosuklaa ja kirjoneuleessa kolmea eri harmaata. Ajattelin ensin tehdä punasävyisillä mutta sitten ajattelin harmaan olevan monikäyttöisempi.

Neuletakin valmistuttua löysin kaupasta vihdoin Novitan uusia lankoja. Kylläpä niitä odotettiinkin! Nämä sukat kuitenkin Rinsessamallilla 26 koon jalkaan. Itselle muistiin että näissä on 50s. Mukavan pirteää lankaa tämä ja loppukerästä onkin tulossa jotain jännää...

lauantai 3. tammikuuta 2015

Täyttä tunnetta

84vuotias mummoni on neulonut ja virkannut koko ikänsä. Lapsena yhteiset reissut Korialle Novitan silloiseen tehtaanmyymälään olivat ihan parhautta ja mummolta ja äidiltä se käsityökärpänenkin tarttui jo nuorena. Ikä painaa jo mummoa eivätkä kädetkään jaksa enää neuloa niin mummo on pari viime vuotta virkkaillut isoäidinneliöitä. Niiden mallikin on niin selkäytimessä ettei malliakaan tarvitse muistella sen enempään, sen kun virkkaa vaan. 

Näin syksyllä netissä kuvan isoäidinneliö villatakista ja siitä se ajatus sitten lähti... Minä en välitä isoäidinneliöitä virkata joten mummo virkkasi palat ja minä kokosin niistä villatakin itselleni. Sisätiloissa kuvat eivät ole yhtään edukseen mutta ulkona vihmova sade ei innosta ulkokuviinkaan. 
 Palat ovat 7 veljeksen raitaa jotka virkkasin vaaleanruskealla/harmaalla yhteen. Idea tuli netin kuvasta mitta siitä ei sen enempää ohjeeksi ollut joten loppu muokkaantui itsestään. Hihoja säädin ja purin neljään kertaan. Minä olen sen verran hoikkakätinen että hihat ovat aika väljät mutta monen kiilavirityksen jälkeen tuskaillessani mies totesi alkuperäisten olevan kuitenkin paremmat kuin minkäänlainen kiilasysteemi joten lopulta virkkasin kaikki palat takaisin ja kyllä se miekkonen taisi tälläkin kertaa olla oikeassa. 
 Napeiksi löytyi paikallisesta kangaskaupasta viimeiset kookosnapit eikä napinreikiäkään tarvinnut pähkäillä kun napit mahtuvat reijistä läpi. 

Tunnearvo on ehkä tämän neuleen kaikkein suurin arvo. Minun mummoni minulle tekemä <3

perjantai 26. joulukuuta 2014

Parin kuukauden hiljaisuus

Näin rauhallisena joulunpyhänä on hyvää aikaa rikkoa blogihiljaisuus ja pläjäyttää parin kuukauden aikaansannokset ilmoille. Saa nähdä riittääkö yksi postaus vai pitääkö tehdä kaksi :) olen siis ollut ahkera täällä taustalla. Syksy on meidän perheessä ollut sairastelukierrettä ja sitkeä vatsatauti varjosti myös joulun viettoa mutta toivottavasti nyt oltaisiin jo parempaan päin. Ei voi onnellisempi olla kun lapsi on tänä aamuna syönyt jo ruisleivän kahdella päällisellä, mehujään ja annoksen riisipuuroa! Varsinkin kun taustalla on neljän päivän lähes totaalisyömättömyys...

Mutta niihin käsitöihin. Toivottavasti kaikista on vielä luvia. Eilen räpsin uudella älykkäällä puhelimellani ulkona kivoja pipo kuvia mutta tämä älykkyys ei hyväksy jostain syystä blogiani blogger appsiin, väittää vaan ettei blogia löydy sähköpostiosoitteella. Mikäli joku tietää mikä vipstaakkeli minulla on väärin niin kertokaa. Kännykällä olisi helppo blogata kun kuvat ovat useimmiten siellä.

Jostain on aloitettava eli linnasukat. 7 veljeksen jämiä varastoista. Tällaiset sukat etenevät kuin itsestään eli näitä lisää! Mukavasti saa pikkukeriäkin neulottua pois. Itselle vain muistiin että varteen kannattaa luoda 52s normaalin 48 tilalle. 
 Näistä intoutuneena pikkuneiti tilasi itselleen linnasäärystimet jotka joulupukki toikin...
 7 veljestä lempiväreissä. Nämä tuli neulottua yhdessä (!) päivässä! 

 Sitten tehtiin lapasia...nämä menivät paikalliseen joulupuukeräykseen lämmittämään kahden tytön käsiä. Toivottavasti ovat olleet saajilleen mieluisat. Samalla mallilla tein vielä yhdet nallesta 
Tähän kuvaan päätyi myös äskeiset linnasukat kun en muistanut että niistä oli kuva jo valmiina.
Ylimmät kuplalapaset ovat harmaata ja sateenkaari 7 veljestä. Pienet pinkit ovat nallea ja nalle taikaa ja nämä lilat ovat nallea. Hauska malli joka on jo pari vuotta vanha mutta kolahti minulle nyt vasta.

Pikkusisko sai lahjapaketista älykkäät lapaset. Näihin löytyy ohjetta Missä neuloimme kerran blogista. Ideana siis että sormet saa kolosta ulos riisumatta koko lapasta ja pujotettua takaisin lämpimään etteivät näpit jäädy näinä älyaikoina. Hauskat tehdä. 
Kuvat ovat surkeat kun lanka on petroolin väristä 7 veljestä ja kuvaussessio suoritettiin ilta-aikaan.

Pari tuubiakin tuli tehtyä. Pinkki ihanaa Novitan Metsoa jota tilasin pari kerää. Voi miksi en ole kokeillut tätä lankaa aiemmin, ei nimittäin taida olla enää värikartalla? Valkoinen on Novitan Hilettä yksi kerä niin pitkälle aina oikeaa kun kerästä riitti. Helppoja, yksinkertaisia mutta kuitenkin kauniita.


Lopuksi vielä pipoja. Keskellä samaa Metsoa kuin äskeisessä tuubissa, minun lempipipo! Reunoilla My Boshista pari kokeilua. Ensimmäinen tuntui ei koskaan enää kokemukselta mutta seuraava sujui jo sutjakkaasti. Minun huippukuivat kädet eivät oikein tykkää tekokuidusta mutta kunhan muisti rasvata kädet niin sitten sujui paremmin. 

Tässä neulomukset. Ompelukset taitavat saada ihan oman kertomuksensa.



keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lämmittävä paketti

Tuskinpa kukaan muu kuin neulootikko innostuu näin kovasti tällaisesta paketista. 
 Painoa 2kg ja oli se suurin paketti lähikaupan pakettihyllyllä. Ulkona edelleen +30 ja vähitellen alkaa pinnaa kiristämään..juu tykkään kesästä, auringosta ja lämmöstä mutta siinä vaiheessa ku mittari näyttää ulkona +45 ja sisällä +32 alan kaipaamaan viilennystä. Myönnän harkinneeni jo kylppärin lattialla makoilua koska ilman lattialämmitystä se on mukavn viileä. En kuitenkaan heittäytynyt kylppärin lattialle vaan istuin ulkona jalat kylmävesisaavissa jalkakylvyssä. Viilensi sekin :) kummallista tämä helteestä ei saa valittaa-näkemys. Miksei saa? Jos helteestä tulee kurja olo eikä kotona ole huippuilmastointia (ja autostakin se hajosi juuri helteiden alkaessa) niin miksei sitä saa kertoa vaan pitää hymyillä auringon kanssa kilpaa. 

No juu, en ole helleihminen, se tuli nyt selvitettyä ja sitten paketin sisältöön. Tarkkasilmäiset tunnistavat varmasti jo paketin pakkaustavasta mitä tilasin.
 Lankaa tietty ja Novitalta. Suuret kiitokset sinnepäin nopeasta toimituksesta! Maanantai-iltana tilasin ja tänään ovat jo hypisteltävänä. Lähinnä tuossa kasassa on lankoja jotka puuttuvat tekeillä olevista neuleista. Tuo maitosuklaa sekä Nallessa että 7 veljeksessä houkuttelee kovasti ja Nallea ostinkin perjantaina ilmestyvässä Novitassa olevaan villatakkiin. Sitten siinä onkin Puro Batikia tyttären paitaan ja Nalle Taikaa virkattuun mekkoon jota toivottvasti jossain vaiheessa jatkan. 
7 veikka syklaami on vaan niin ihanan väristä ja mustaa ja valkoista tarvitsee aina. Siinäpä ne, kyllä noita taas jonkun aikaa neuloo (kunhan sen verran viilenee että voi neuloa...) 

Tätä tulin vaan kertomaan, eipä mulla muuta.