sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Liian pienet kädet


Kun lähikaupassa myydään Novitan Nostalgiaa kampanjahintaan ja langan kylkiäisenä luvataan 7 veljestä lehti on pakko poiketa. Siitä huolimatta että lehdessä ei muistaakseni ollut mitään minulle enkä oikeastaan tykkää tuosta nostalgialangasta...kaksi punaista ja yksi lila kerä kuitenkin kotiutui meille...ja ihan kivaa siitä saa aikaan kun yhdistää yksivärisen kanssa. 
Retuperällään blogissa oli linkitettynä näiden lapasten ohje. Ohjeen nimi on Heart Mittens ja löytyvät pitsiä ja palmikoita blogista. Ihana malli mutta miksi mi ulla on niin pienet kädet! Nämä ovat aivan liian isot minulle. Miehelle ovat kyllä sopivat joten käsissä se vika on. Taitavat mennä pukinkonttiin sillä sinnekin pitäisi vähitellen jo saada täytettä eikä vain ideoita. Näihin kului yhteensä 100g Lilaa Nostalgiaa ja luonnonvalkoista 7 veljestä. Saas nähdä josko tätä mallia yrittäisi vähän muokata jotta saisi aikaan pienemmän version. Käsien kasvattaminen kun taitaa olla hankalampaa puuhaa...

 Tulipa oltua myös mainoksen uhri. Schahenmayerin Lumio lanka on ollut kovasti esillä heijastavuutensa ansiosta. Ensin ajattelin ettei ole minun juttuni mutta jostain syystä viimeinen kerä neonpinkkiä pomppasi kauppareissulla kärryyn. Ajatuksena tehdä kahdelle lapselle pipot. Nopea oli tehdä mutta vain toinen lapsista kelpuutti pipon joten erinäinen määrä lankaa odottaa nyt käyttöä. Kuvassa ei heijasta kyllä yhtään mutta valon osuessa heijastinlankaan se kyllä vähän näkyy. Enpä tiedä oliko kuitenkaan ihan supertarpeellinen ostos mutta tulipahan kokeiltua. Ehkä loppulangasta voisi tehdä heijastavia tupsuja?:) 

Jotain muuta pomppi myös lankahyllyltä kotiin. Ensi viikolla ilmestyy Novitan talvilehti ja siellä on monta ihanaa mallia mutta yhtä odotan niin malttamattomana että ostin langat jo valmiiksi. Mietinpä vain käyvätkö nämä värit yhtään yksiin...? 
Tule perjantai pian!


11 kommenttia:

  1. No oletpa nopeasti lapaset pyöräyttänyt. Kaunis malli! Ennakkokuvien perusteella näyttäisi tosiaan siltä, että uudessa lehdessä on vaikka mitä tehtävää taas. Vaan vielä on vaiheessa 13 KyJyä... yhdet sukat sain eilen illalla vielä valmiiksi. Huokaus.

    VastaaPoista
  2. Ihanat lapaset, harmi että ovat vaan liian isot. Enpäs ole törmännyt aiemmin tuohon lankaa, tosin neon värit ei ole minun juttuni. Kyllähän nuo värit käy hyvin yhteen:)

    VastaaPoista
  3. Hieno keko lankoja ja sopivat varmasti yhteen. Voi sääli että kauniit lapaset ovat turhan suuret, mitenhän niitä käsiä kasvattaisi? Hmmm...

    VastaaPoista
  4. Hih, liian pienet kädet - kauniit lapaset joka tapauksessa, pitää vaan etsiä sopivan kokoiset kädet niihin.
    Tupsut heijastavasta langasta kuulostaa kivalta idealta ja ostamasi langat sopivat hyvin yhteen - jään odottelemaan mitä niistä syntyy :).
    Yritän sovitella puikkoja käteen pitkän remppa- ja muuttotauon jälkeen, mutta yhä vaan tunkee edelle muuta tekemistä. Joululahjojen kimppuun olisi aika käydä, ettei tule liian kiire lopussa.

    VastaaPoista
  5. Hauska sattumus. Minulle lapaset ovat hieman naftit Seiskaveikasta 3,5 puikoilla kilkuteltuna. Niinpä vaihdoin puikot kokoon 4 ja lapasista tuli sopivammat :) Jos teet ihan pikkuruisiin käsiin niin koeta Nallelankaa veikan sijasta?. Kauniit niistä kumminkin tulee. Mukavaa syksyä ja talvenodotusta - ihanaa sesonkiaikaa lapasille ja sukille! T:Retu Isokäsi :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat lapaset!
    Millaista pintaa tekee Novitan Nostalgia? Onko näissä sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lapasissa on lilaa nostalgiaa. Kirjoneuleessa varsin mainio lanka. Tekee pinnasta vähän elävämmän.

      Poista
  7. Hei! Blogissani koonkoiruuksia.blogspot.fi on sinulle haaste!

    VastaaPoista