sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ahkera sunnuntai

Huh. Pieni hetki hengähtää. Tänään olen ollut ahkera. Ulkoillut lasten kanssa. Käynyt poimimassa auringonkukkia ja siivonnut pari tuntia takapihaa. Piha ei ole järin iso mutta oli päässyt lasten leikkien jäljiltä 
Melkoiseen kuntoon. Nyt ei enää hävetä :) samalla testasin uusia kissojen kiipeilypuun narun, saa nähdä kuinka kauan viritys kestää. 

Tämän viikonlopun tavoitteena oli neuloa liivi valmiiksi mutta siihen en taida yltää. 
Takakappale alkaa kyllä olla jo mitoissaan mutta etukappaleet ja reunukset puuttuvat. Jospa tavoite olisi saada ensi viikon aikana valmiiksi...napit kävin jo eilen ostamassa paikallisesta kangaskaupasta. Palvelu oli niin hyvää että olin koko illan siitä hyvällä tuulella. 

Jotain on kuitenkin valmistunut vaikka tahti on hidasta. 
Kyjy 16 oli lapsen sukat Nalle yllärikerästä. Sukilla on kokoa n. 33. Lankaa kului 65g ja näihin onnistuin kerimään kerään haluamani pituisia pätkiä. Nämä ovat vaan niin hauskat neuloa!

Kyjy 18 on myös aloitettu. Sormikkaat Dropsin Fabelista kokoa 3v. Lankaa näihin kului n.30g eli tähän kyjyyn tarvitaan vielä jotain muuta. Todennäköisesti esikoiselle kämmekkäät tai sormikkaat koska syksy näyttää vaan tulevan. 

Eiköhän tämä tästä. Arki pyörii jo kohtuullisesti. Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Kommentteja oli ihana lukea ja ne lämmittivät kovasti mieltä vaikken saanutkaan niihin vastatuksi. Kyllä ne asiat aina järjestyvät. :)

5 kommenttia:

  1. Skönt att sakerna har börjat ordna sig. Vilka härliga solrosor du har, mina favoritblommor! Dom där yllesockorna ser mysiga ut.
    Jag har just fått färdigt ett litet arbete, en babymössa åt en ung dam, född 07/13. =) Nu kan jag fortsätta med yllesockorna i ro igen ett par åt dottern, det andra åt mig själv! ;)

    - Eva-Maria S.

    VastaaPoista
  2. Tack Eva! Nu börjar det gå. Var mycket på samma gång, jobb för mig, dagisstart och skolatart. Annorlunda vardag men allt ordnar sig. Lycka till med strumporna!

    VastaaPoista
  3. Paljonhan oletkin puuhastellut. Jaksamista arkeen :)

    VastaaPoista
  4. Ihana katsella, kun jotkut saavat jotain aikaan :) Kauniita töitä olet tehnyt.
    Mä vasta yritän taas viritellä puikkoja liikkeelle...

    Jaksamista arkeen minultakin

    VastaaPoista