sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Uusia tuulia ja niskajumeja

Kesä on mennyt neuloessa ja ommellessa ja niskoja venytellessä. Lähdin mukaan Tour-de-sock kilpailuun intoa puhkuen mutta neljännen etapin jälkeen jouduin toteamaan ettei ole järkevää potea särkevää päätä ja hartiajumia koko lomaa yhden sukkakilpailun takia. Ohjeiden jatkuva seuraaminen ja nopeusneulonta tekivät hallaa kropalle joten viitos etappi on aloitettu ja kuutosta olen vain vilkaissut. Jatkan näistä sitten kun pää sen paremmin kestää. Neulomisen pitäisi kuitenkin olla mukava ja rentouttava harrastus mutta pahimmillaan se tänä kesänä oli stressaavaa ja kivuliasta.

Todellisuudessa täysin neulomattahan minä en pysty olemaan joten siirryin paksumpiin lankoihin. Kuvia tulee runsain mitoin kun saan ne koneelle siirrettyä. Yritän samalla elvyttää tätä bloggaamista joka on jäänyt kovasti muun elämän jalkoihin. Ajatuksia on useinkin päivittää mutta ei vain saa aikaiseksi. Lupaan yrittää enemmän ja sukeltaa myös muiden blogeihin lukemaan ja kommentoimaan. Toivottavasti minullakin on edes jonkinlainen lukijakunta vielä jäljellä. Huhuu, onko siellä ketään?

Kesälomalla sain tradetrackerista yhteydenoton ja minulta kyseltiin kiinnostusta ryhtyä affiliatemainostajaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa että lisään yritysten mainoksia blogiini ja mikäli te lukijat teette verkkokauppaostoksen tai lehtitilauksen linkin kautta, saan siitä pienen komission. Tämä näyttää olevan nykyaikaa myös harrasteblogeissa joten päätin kokeilla.

Nuo Novitan syksyn uutuudet hyppäsivät koriini eilen kun menin ostamaan ruokaa. Olen kesän aikana moneen kertaan todennut etten oikeasti tarvitse yhtäkään lankakerää lisää enkä entisiäkään ehdi neuloa mutta jostain syystä uutuudet ovat aina ihania. Noista kahdesta aloitin neulomaan lapasia mutta totesin sävyjen olevan liian samankaltaisia joten langat jäivät odottamaan uutta ideaa.

Tästä jatketaan. Kuvattavien kasa on melko ruhtinaallinen ja kertoo siitä että kyllä minä jotain olen kesän aikanakin saanut aikaiseksi vaikkei ole siltä tuntunutkaan. Tänään ei neulominen ole sujunut kun on sen verran hiostava sää että jopa bambupuikoilla hikoilee.

Mukavaa että olet siellä!

5 kommenttia:

  1. Täällä ollaan. Ei hätää... kesällä kuuluukin välillä pitää pientä blogitaukoa ja nauttia vapaasta. Täytyykin käydä katsomassa noita novitan uutuuksia marketeista.

    VastaaPoista
  2. Blogitauolla minäkin, luettu on kyllä mutta kommentointi on tainnut jäädä täysin nolliin :/
    Kiva että jatkat täällä, elämä välillä tulee väliin itse kullakin, mutta ei anneta sen häiritä :)

    VastaaPoista
  3. Täällä ollaan!! Paljon käyn ite lukemassa mutta kommentoinnissa on paaaljon parannettavaa mullakin. Hitaasti mutta varmasti ;)

    VastaaPoista