torstai 9. toukokuuta 2013

Tavallinen Mils Felix Sorjonen

Eilen oli sitten se pitkään odotettu päivä. Meille muutti pieni pojanpallero. Kävin hänet illalla hakemassa ihanasta kissakodista mukavien ihmisten ja eläinten luota. Kotona odotti lapset ja mies että millaisen tulokkaan kanssa sieltä tullaan. Lasten riemu oli rajaton. Kumpikaan ei tosin oikein uskaltanut edes silittää kun oli niin pieni ja vikkelä tukimusmatkailija. Suurta ihmetystä pentu aiheutti myös kissarouva Tuiskulle. Tuijotuskilpailuja käytii sängyn alla ja perässä hiippailtiin koko eilisilta. Muutaman kerran piti vähän sähähtää jotta tulee selväksi kuka täällä määrää mutta muuten oli hyvin rauhallista. Onneksi. Kai me kaikki pelkäsimme että pahimmassa tapauksessa Tuisku käy päälle samalla tavalla kuin silloin kun naapurin kissa yrittää meidän pihalle. 

Alkuyön Mils Felix vietti tyttären tyynyllä nukkuen kunnes heräsi minun liikkeeseen ja ajatteli että tässä talossa näköjään alkaa leikkiaika puolilta öin :) seurasi tunnin verran suuren kehruumoottorin hurinaa, varpaiden metsästystä ja kauhistuneita lapsia. Yöllä ei ole kyllä kiva herätä siihen että joku hyökkäilee peiton päällä :) loppuyö menikin rauhallisesti. Nähtävästi Tuiskun muutama sähähdys yöllä tarkoitti talon sääntöjen opettamista. Täällä nukutaan yöllä! :) 

Kyllä ne kissanpennut vaan on aika ihania!

14 kommenttia:

  1. Onnea Mils Felix Sorjoselle!
    Oi miten suloinen kissuus :).
    Eiköhän talon tavatkin pian tule tutuiksi ;).

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta perheenjäsenestä! Kovin on suloinen poika :)

    VastaaPoista
  3. Onnea uudesta, pörröisestä jäsenestä. Hän on kyllä varsin suloinen :)

    VastaaPoista
  4. Voi kun lutuinen! Onnittelut uudesta perheenjäsenestä, toivottavasti oppii pian talon tavoille :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille! Melkoinen ikiliikkuja tämä Felix tuntuu olevan ja syö ihan mitä vaan. Tuisku vielä mietiskelee miten tuohon kummajaiseen suhtautuisi mutta eiköhän se aja kanssa lutviudu.

    VastaaPoista
  6. Voi herttinen mikä suloisuus:) Onnea uudesta perheenjäsenestä:)

    VastaaPoista
  7. Kissan pentu on yksi suloisimmista otuksista mitä maailma päällään kantaa. Onnea kullanmurulle.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Suloinen kuin mikä! Ja ilmeisen taitava metsästäjä (varpaiden?). ;D

    VastaaPoista
  9. Vad fint skrivet, jag fick många goda skratt. Nu har ni liv i huset! :) Mils Felix Sorjonen är en urgullig kattunge! ^^

    - Eva-Maria S.

    VastaaPoista
  10. Söpöys on löytynyt. :) Hienon saaliin sait Karnaluksistakin. Saas nähdä miten minun käy. :)

    VastaaPoista
  11. What a cute kitten! Stroke that pretty fur and listen to that sweet purring! It's the sweetest sound of the world.

    VastaaPoista