perjantai 14. kesäkuuta 2013

KyJyä odotellessa

Tulevat KyJy työt poltteleva jo kovasti päästä puikoille mutta viikko pitäisi vielä odotella. Oli siis pakko keksiä välityö kun käsityökori ammottaa tyhjyyttään. 

Puikoille hyppäsivät jo ainakin vuoden aikeissa olleet piirakkasukat 7veljeksen Terrasta. Mukava malli jonka oppii nopeasti ulkoa. Siitä huolimatta en ole näitä juurikaan neulonut. 
Palasin tänään mummolareissulta. Lapset jäivät lomailemaan ja minä ajelin kotiin miehen luo. Matkalla pohdin josko pysähtyisin Korian ABC llä kurkkaamassa lankoja vaikka mitään en tarvinnut ja viime kerrat ovat olleet pettymys kun pussilankoja ei ole juurikaan ollut ja hinnat ovat olleet perusPrismaa kalliimmat. Iloinen yllätys siis oli kun lankoja oli runsaasti tarjouksessa. Samoja joista Novita verkkokaupassaankin on mainostanut. Hienoa! Samoin pussilankalaarit olivat ihan täynnä, Pikkusiskoa, Usvaa, Kaikua ja vaikka mitä. Pitkään kuljin pinkki Pikkusisko pussi kädessäni kunnes tajusin että luonnonvalkoista voisi koettaa värjätä. Mukaan tarttui myös pussi persikanväristä Usvaa. Tytär on toivonut neulepaitaa ja ainahan KyJy listalle vielä yksi neulepaita mahtuu :D onneksi asun melko kaukana Koriasta etten sorru ajamaan takaisin hamsterireissulle...
Tajusin muuten äsken miten ipadilla saa kuvat tekstin väliin. Jippii! Näyttää bloggaaminenkin vihdoin vähän fiksummalle kun kaikki ei ole yhdessä pötkössä. Joten lisää kuvia :)
Nämä olivat viimeiset käsityökorin ufot. Raitasukat Pikkusiskon jämistä. Vihreän sain kulutettua pikkunöttöstä vaille kaiken. Ruskeaa jäi vähän isompi nöttönen mutta eipä siitäkään enää mitään kummoista saa tehtyä, sukkiin kului 55g lankaa ja ihan perussukkaa varpaista aloitettuna. Luulen tosin tekeväni tiimalasikantapään jotenkin väärin joten täytyisi tarkistaa mikä siinä menee pieleen. Toimii tosin tuollakin tavalla mutta vaisto sanoo ettei ole ihan oppikirjan mukainen. 
Tässäpä tämä. Nyt jos siirtyisi rauhottelemaan hyperaktiivsta kissanpentua joka nähtävästi on vain nukkunut poissaollessani koska nyt vauhtia on vähän liiaksikin. Ainakin vanhemman kissan mielestä...

4 kommenttia:

  1. Taaskaan mun eilinen kommenttini ei näy =( Anyway, mulla ei ole tuota tyhjän käsityökorin ongelmaan kiitos KYHin. Päin vastoin harkitsin jo vakavasti, että jätän KYHin kesken ja keskityn KyJyyn, mutta eihän sellaista voi tehdä. No ei.

    VastaaPoista
  2. Mihin sun kommentit katoaa? En oo kumpaakaan kadonnutta nähnyt vaikka monta kertaa päivässä käyn kurkkimassa :) öhöm... KYh ja KyJy samaan aikaan on melkoinen suoritus. Ehkä isompi käsityökori olisi ratkaisu ;)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä KyJyyn! Mulla jää tänä vuonna KyJyilyt väliin, kun osuu muutto heti tähän alkuvaiheeseen, enkä kuitenkaan malta tehdä aloituksia, kun kämppä on täynnä purkamattomia muuttolaatikoita.

    Kauniit sukat olet tehnyt :)

    VastaaPoista