perjantai 21. helmikuuta 2014

Mekkopäivä

   Y
 Ompelukärpänen puraisi aamulla. Kovasti yritin taistella vastaan mutta en onnistunut vaan suuntasin kangaskauppaan. Mielessä oli Suuri Käsityölehden 2/2014 mekko malli. Koska mallia kuvattiin helpoksi niin saattaisinpa minäkin onnistua. Ja tuo kukkakangas oli kyllä niin vastustamatonta että hinnasta viis. Kyllä kannattikin, mekko onnistui yli odotusten ja kuosi niin kaunista kuin ajattelinkin. Ehkä tätä kehtaa käyttääkin ihan julkisesti. 

Heräteostoksena mukaan tarttui myös villaisen näköistä ei villakangasta. Piirsin kaavat kotona olleesta  mekosta ja muutamalla saumalla syntyi helppomekko. On se melkoista jos onnistuu yhden päivän aikana ompelemaan kaksi käyttökelpoista vaatetta itselleen! 

Näin. Neuleita on valmistunut ja ne odottavat vain punnitsemista ja sitten bloggaamista joten pian tavataan!


lauantai 1. helmikuuta 2014

Prinssiä ja pötkylää

 Vihdoinkin valmiit! Miten on mahdollista että näin kaunis lanka meinaa ufoutua? Ehkä siksi että tällä hetkellä lapastuttaa ja eikä sukatuta. Lankana Novitan uutta Taikaa niin kauniin värisenä ettei tiedä mitä sanoisi. Mallikuvio omasta päästä. Tarina jo aiemmin kerrottu kun kämmekkäitä tein syksyllä. Neuletapaamisessa yritin ulkomuistista tehdä Rinsessakuviota ja jälkeenpäin kuulin ettei mennyt sinnepäinkään. Tuli siis prinssit. Ihan jees ja parasta olisi varmaan jonnekin kuvio piirtää muistiin kun tuo ulkomuisti ei ole ihan kaikkein luotettavin, 
 Kiva saada itselle pitkästä aikaa uudet sukat ja lämpimätkin ovat. Lankaa kului 80g eli ihan perus nallesukan verran kolmosen puikoilla. 
 Nämä pötkylät valmistuivat jo viikolla. Säärystimet siis. Mukava perusneule vaikken juurikaan ole säärystimiä harrastanut. 7veljestä kului yhteensä 85g. Ihan kivat. 

Tammikuussa valmistui seitsemän työtä! Hurja määrä minulle! Ufot tosin ovat ja pysyvät laatikossa. En oikein innostu yhdestäkään. Ohuet sukkalangat saavat odottaa kevättä, jos maistuisivat sitten paremmin. Yhdet kirjoneulelapaset aloitin tänään mutta eivät vieneet mukanaan. Katsellaan.

Eilisen lumisateen jälkeen tänään on hiidetty pihalla latua lapsille ja viikolla kävin luistelemassa. Edelliskerrasta oli ainakin 15 vuotta aikaa eikä helppoa kyllä ollut. Onneksi aikuisena ei ole enää koulun liikuntatuntien kilpailua vaan saa olla juuri niin huono ja hidas kun haluaa :)

maanantai 27. tammikuuta 2014

Pöllöttää


Viherpöllöt vuorossa. 
Nämä pöllöt ovat Novitan 7 veljestä mustaa ja vaaleanvihreää. Ei ihan perusväriyhdistelmä mutta sopivat mielestäni tosi hyvin yhteen. Nämä ovat aikuisten kokoa ja söivät yhteensä 80g lankavarastoani. Ohje näihin löytyy maksullisen Ravelrysta. Mitäpä muuta. Kivat ovat neuloa eivätkä nämäkään taida olla vielä viimeiset. Seuraavaksi voisi kokeilla vaalealila-tumma lila tai beige-ruskea yhdistelmää. Kuopus haluaisi itselleen puna-pinkkipöllöt. 

Tästä vuodesta näyttää tulevan lapasvuosi, tai ainakin lapastalvi. Jostain syystä nyt lapastuttaa kovasti. Onneksi käsi voi paremmin jotta pääsen kuluttamaan tuota 18kg kasvanutta lankavarastoa. Miten ihmeessä se on kasvanut 7kg viime vuodesta!?! 

Uuden Novitan kuvia pääsi tilaajat jo kurkkimaan ennakkoon ja sellaisia ihanuuksia sieltä on tulossa että nyt täytyisi saada ufoja tehtyä alta pois ennen lehden ilmestymistä. Joten startiitti voisi olla hiljaa seuraavat kaksi viikkoa, kiitos!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Kun liittyy langansupistelijoihin...

Tuppaa käymään näin. Lankaa alkaa vyörymään ovista ja ikkunoista...
 Viikonloppuna pysähdyin Korian ABCllä. Ja tein megalöydön. Vieläkin ilahduttaa vaikka reissusta jo viikko. Pussi jossa kolmea eri Nalle Taikaa, kaksi valkoista, harmaa ja pinkki Nalle yhteensä alle 13€! Lisäksi uutta vaaleansinistä 7veljestä, kaksi kerää melkein yhden hinnalla ja ruskea poistoväri jota lähinnä menin hakemaan. Joskus onnistaa noiden pussilankojen kanssa. Sinä viikonloppuna tarjolla oli paljon puuvillaa mutta sitä en osannut vielä ostaa näillä pakkasilla. 

 Viikolla hyvä ystäväni piipahti kylään ja lahjoi minua alkuviikon synttäreiden johdosta Dermosilin joulupakkauksella. Käsillätekijän NOPEASTI imeytyvää käsirasvaa ja kerä Hilettä. Harmittelin ennen joulua kun en tullut tilanneeksi tätä joten ihanaa että ystäväni oli minua ajatellut.

 Tänään sitten mentiin ostamaan kissanhiekkaa...Cittarissa oli vielä 3kpl/10€ tarjous 7 veljekselle joten näin kävi. Harmaata tarvitsin, tumman lilaa haikailin ja vaaleanlila on melkein loppu. Tarvitseeko enempää sanoa. Lapaslehtikin piti napata mukaan. Muutama kiva mallikuvio sieltä löytyi ja tässä kuussa lapaset ovatkin hallinneet puikkoja. Ufot pysyvät laatikossa ja aivan alakynnessä uusien töiden ottaessa vallan. 

Enpä tiedä onko tänä vuonna Neulomon langansupistelijoista minun osalta muuta hyötyä kuin se että tiedän kuinka paljon uutta lankaa kertyy.. Yhdet pöllöt kyllä valmistuivat juuri mutta kaipaavat vielä kostutusta ennen kuvausta, niistä juttua siis myöhemmin. 


torstai 16. tammikuuta 2014

Ison miehen sukat

Uskaltaudun postamaan nämä jo tänään sillä oletan ettei veljeni ole niitä aktiivisimpia blogini seuraajia. 
 Nämä ovat veljeni joululahjasukat jotka eivät ehtineet jouluksi. Valmistuivat kuitenkin nopsaan nyt tammikuussa. Mallikuvio on ronskisti sovellettu versio Novitan syksy 2012 mallista ja neulottu farkunsinisellä ja turkoosilla 7veikalla. Yhteensä näihin kului 220g lankaa ja välissä piti metsästää tuota jo poistunutta turkoosiakin. Koko on vielä melkoinen arvoitus. Nämä ovat kokoa 46, en kyllä ole varma onko se veljeni jalan koko mutta eiköhän se jotakin tuollaista ole. Jos näistä tuli ihan hirvittävän isot niin voihan nämä ripustaa takanreunalle ensi jouluna, näihin mahtuu vähän isompiakin paketteja ;) 

Näitä neuloessa tuli taas mieleen kuinka paljon tunnetta jokainen neulottu silmukka pitää sisällään. Tuli muisteltua lapsuudesta asti kaikenlaisia tapahtumia. Yhdessä elettyä nuoruutta aina nykyhetkeen asti. Kunpa ne ajatellut asiat ja muistellut muistot lämmittäisivät isonveljen jalkoja erityisen paljon. Harvoin tulee kerrottua kuinka tärkeä joku itselle on vaikka pitäisikin. Ehkäpä pitää vinkata veljeä kurkkaamaan pikkusiskon blogia kun sukat ovat löytäneet oikeaan osoitteeseen...

maanantai 13. tammikuuta 2014

Trendilapaset

Piti sitten minunkin tehdä nämä useassa blogissa nähdyt pöllölapaset. Malli löytyy ravelrysta nimellä Horatio and Oren (Muistaakseni). mukavat oli neuloa ja melko nopsaankin vaikka käden takia pitää pitää taukoja melko usein. 
 Nämä on tehty Novitan Nallesta ja mahtuvat 8v. Kätösiin ihan hyvin. Vähän löysää on kirjoneule eikä joka paikassa ihan tasaistakaan mutta annan itselleni anteeksi koska mielestäni vasta opettelen tekemään kirjoneuletta jota luulin mahdottomaksi tehtäväksi vielä jokunen aika sitten. 
 En ole vielä punninnut näitä mutta vajaat 100g luulisin pöllöjen syöneen. Aika hyvin muuten tasoitti neulepintaa yö kostuttenu pyyhkeiden välissä. Olen melko laiska viimeistelemään töitä mutta kirjoneule näyttää sen kyllä vaativan. 

Tällaisia tulee varmasti tehtyä useampia. Ajattelin kokeilla aikuisen kokoa 7veljeksellä seuraavaksi kunhan osaisin päättää värin. Seisoin jo lankahyllyllä tänään mutta päätin kuitenkin katsoa ensin kotivarastosta. 

Päivän iloinen juttu oli käynti optikolla. Kävin jo viime viikolla valitsemassa kahdet kehykset ja tänään oli näöntarkastuksen vuoro. Viikonloppuna mietin etten ehkä tykännytkään toisista valitsemistni khyksistä ja päätin vielä katsoa valikoimaa. Onneksi katsoin sillä hyllyyn oli juuri laitettu kehykset jotka olivat ihanan väriset ja päähän laitettuani tuntuivat heti omilta. Kunpa valmistuisivat vain nopeasti! 

Nyt kotitöiden pariin. Imuroin jo töistä tultuani mutta pyykkiä pitäisi vielä viikkailla. Tänään on ollu virtaa kuin pinessä kylässä ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät niin huomenna sitten väsyttää sitäkin enemmän. Mukavaa viikko lukijani! 

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Postin tuomaa

Viikonloppuna tilaamani puikot saapuivat tänään. Kahdet Knit Pron Cubicsit. Yhdethän ostin jo aiemmin. Yhtään en ole niitä vielä kokeillut koska kaikissa keskeneräisissä on perinteiset bambut kiinni enkä ole viitsinyt vaihtaa keskenkaiken jos jälki on erilaista. 
 Kohta kuitenkin yksi ufo lentää pesästään ja saan novitan uutuudet puikoille. Niistä ei valitettavasti ole kuvaa mut esitellään sitten aktiivisina. Ihania värejä! Puuhaan parasta aikaa inventaariota lankavarastossani. Kummallista että vuosi sitten saldo oli n. 11kg ja nyt reippasti yli 16kg! Onkohan kerät alkaneet lisääntymään keskenään? Ainakin ohuet sukkalangat tuntuvat sikiävän itsestään... Tuossa suuressa käsityölehdessä ei kyllä ollut minulle mitään. Pitäisi muistaa perua kestotilaus ennenkuin uusi kausi taas alkaa. 

Ompeluhommiakin harrastin viime viikolla. Mukavia pikkutöitä, harmi vain että kaksi kukkaroa meni rikki viimeistelyvaiheessa :( joskus kehykset eivät vaan kestä paukuttelua ja vääntelyä. 
 Sitten kotihommien pariin. Tylsää että työpäivän jälkeen juuttuu sohvalle nuokkumaan eikä jaksa yhtään samalla tavalla ku viime viikon lomalla. No kevättä kohti kuitenkin. Ihan kuin tänään olisi ollut himpun verran valoisampaa kuin eilen?