perjantai 31. elokuuta 2012

Miettii ja pohtii

Tänään ei tule valmiita kyjyjä eikä kuvia keskeneräisistä eikä mitään muutakaan. Koska mitään valmista ei tule. Fabeltakki teettää kasan harmaita hiuksia ja uhkaa muuttua lentäväksi ufoksi. Ei  kiinnosta yhtään kun osaa olla niin hankala ja viisi lankakerää tekevät solmua solmun perään jatkuvasti. On siis tauolla ja pääsee käsittelyyn vasta suuren tahdonvoiman löydyttyä, tuosta meinaan on inspiraatio jo karannut kauas. Veikkaan että koko kyjy uhkaa ufoutua koska väliin tunkee toinen toistaan mielenkiintoisempia juttuja joita pitäisi tehdä juuri nyt. Saas nähdä, tällä hetkellä meno tuntuu melkoisen epätoivoiselta sillä väliin tunkee myös pari projektia joihin olisi kiva osallistua. Esim.

Käsityökirppis johon varasin pöydän. Aion kaivella kaikki puhekykynsä menettäneet langat, ontelokuteet ym. kaapista ja toivoa että ne puhuttelevat jotakin muuta minua enemmän. Samoin oli tarkoituksena ommella tuplakukkaroita, virkata KUKKAroita, neuloa huopahattuja myyntiin... Ja heijastimet, pannunaluset, tiskirätit olisivat kivoja. Onkohan vähän suuret suunnitelmat kun aikaa on kuitenkin kovin rajallisesti? Mitä luulette?

Toisesta projektista luin lehdestä. Seurakunta kerää uusia ja käytettyjä (hyväkuntoisia) villasukkia, pipoja ja lapasia jaettaviksi asunnottomille ja jotenkin se puhutteli minua kovasti. En ole ennen osallistunut "neulotatalkoisiin" joita netissäkin pyörii monenlaisia vaikka hyviä ja tärkeitä kohteita ovatkin kaikki. Nyt kuitenkin olisi mukava voida auttaa edes villasukkien verran. Joten ehkä voisin neuloa edes yhdet villasukat ja samalla kaivaa miehen vähän käytetyt villasukat kiertoon. Olisi samalla hyvä syy neuloa omalle miehelle uudet villasukat kun laatikossa ei olisi enää kymmenen paria ennestään.

Eli näin. Kyllähän tämäkin liittyi puikkoihin ja koukkuihin vaikkei kuvia nyt olekaan. Jospa seuraavalla kerralla olisi sitten jotain esiteltävää. Taidan siis siirtyä sohvalle lankojen ja puikkojen seuraksi.

2 kommenttia:

  1. Voi miten tuttu tunne. Fiilis menneillään olevaan projektiin lässähtää kun se etenee hitakoisesti ja uusia ihastuksia tulee vastaan. Hei, KyJyn ufoutumisesta ei rankaista. Harrastuksen kuuluu minusta ainakin tuoda mielihyvää ja nautintoa. Niin että piristys hairahdukset "vieraissa" on tässä kohtaa on suorastaa hyväksi :) Luultavasti se auttaa taas tsemppaamaan KyJyssäkin. Niin että anna palaa ja ihanaista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ladybug! Ehkä tässä ei pitäisi niin ryppyotsaisena yrittää rypistää:) Näyttäähän sitä koko ajan kuitenkin jotain pientä valmistuvankin...

    VastaaPoista