sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ihana neuletakki!

Luvassa surkeita kuvia mutta ihana valmistunut ufo.
 Tämä kirjoneuletakki on Novitan syksy 2014 lehdestä. Tiesin heti haluavani tämän ja aloitinkin jo syksyllä mutta pelkkää sileää on niin tylsäää neuloa että tämä hautautu hyvin pian lankalaatikkoon. Jostain syystä ufolaatikon kansi on auennut hyvin tiheään tänä vuonna ja sileä neule alkoi houkuttelemaan kun tiedossa oli kirjoneulekaarroke. Kun vihdoin pääsin kaarrokkeeseen asti tulikin tenkkapoo. En ole koskaan neulonut kirjoneuletta tasona! Onneksi kuukkeli kertoo ja löysin hyviä vinkkejä netin syövereistä. Ja lopulta tämäkin tekele valmistui. 
 Onpas huono ryhti, taitaa olla taas ne neulojan hartiat...tästä tuli joka tapauksessa tosi ihana ja onnistunut, ja lämmin! Langan menekkiä en osaa sanoa kun nyt on valmiiden töiden punnitseminen jäänyt ihan unholaan, mutta koko on xs ja s välimuotoa kun matkalla unohtui millä silmukkamäärillä olin tätä tekemässä ;). Lankana Novitan Nalle, pohjana maitosuklaa ja kirjoneuleessa kolmea eri harmaata. Ajattelin ensin tehdä punasävyisillä mutta sitten ajattelin harmaan olevan monikäyttöisempi.

Neuletakin valmistuttua löysin kaupasta vihdoin Novitan uusia lankoja. Kylläpä niitä odotettiinkin! Nämä sukat kuitenkin Rinsessamallilla 26 koon jalkaan. Itselle muistiin että näissä on 50s. Mukavan pirteää lankaa tämä ja loppukerästä onkin tulossa jotain jännää...

5 kommenttia:

  1. Ihana kirjoneuletakki! Tuo kaarroke (onks se niin, en tunne termejä) on upea. Värit on just nappiin, harmaa erottuu riittävän hyvin.
    Vaan mielenkiinnolla odotan tuon viimeisen työn valmistumista. Sieltä on tulossa jotain sikamakeeta värikästä kirjoneuletta. Namskis!

    VastaaPoista
  2. Kaunis villatakki. Tuo kaarroke on näyttävä.

    VastaaPoista
  3. Viimeinen kuva tuo mieleen minun edellisen urakan :) Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  4. Purppuraperhonen : sinun blogissasi olen näitä samoja käynyt kurkkimassa. Löysin sinne näiden lapasten kautta ja aion tulla tutustumaan kunnolla kunhan ehdin :) mukavaa että olet löytänyt blogiini!

    VastaaPoista