Sain pyynnön neuloa Anelmaiset 1v.lle. en ole koskaan oikein innostunut tällaisista massa neuleista joita kaikki neulovat joten nämä olivat ihan ekat. Ravelrystä löysin ohjeen lapsen Anelmaisiin mutta olivat kokoa 28 ja kun 1v jalankoko on jossain 22 tienoilla oli luvassa reipasta muokkausta. Langan vaihdoin suoraan Nalleksi ja ostin kolme uutta kerää näihin jonka jälkeen huomasin että olisin selvinnyt oikein hyvin kotoa löytyvillä langoillakin..
Silmukkamääränkin vähensin 44 ja alun neuloin ohjeen mukaan mutta sen jälkeen oikeastaan vain idea ja kukat ovat Anelmaista. Itselle tiedoksi että jalkaterän pituus on noin 15cm.
Näistä tuli kyllä aika ihanat enkä yhtään ihmettele että olivat niin suosittuja. Ostin ohjeen myös vauvakokoon ja tarkoitus olisi neuloa myös yhdet vauvakokoiset ja yhdet äitikokoiset. Ehkä olenkin vain hidas innostumaan muotiohjeisiin. Teen niitä pari vuotta muiden jälkeen..
Nyt on kotona ideoita ja lankaa vaikka kuinka ja paljon. Vain aika puuttuu. Iltaisin olisi ihana neuloa mutta työpäivän jälkeen on niin väsynyt ettei vain jaksa. Viikonloppuisin yritän saada sitten enemmän aikaan ja niska-hartiaseutu kiittää..
sunnuntai 21. tammikuuta 2018
Siiri ja Myyry
Tämä mekkonen valmistui jo viime vuoden puolella mutta ainoa kuva on ollut kännykässä enkä ole onnistunut bloggaamaan kännykällä. Nyt kuitenkin yritän uudelleen.
Malli on Ottobresta ja kangas piiitkään hillottua Paapiin Siiriä ja Myyryä. Muistan ommelleeni joskus omalle lapselle samalla kaavalla ja huomasin omien taitojen kehittyneen kyllä aika paljon niiltä ajoilta. Ihan uusi keksintö on että mutkalle menevän resorin saa suoristettua silitysraudalla! Tämän ovat kaikki tienneet jo ikiajan mutta koska en tykkää silittämisestä niin en ole kokeillut. Viime aikojen ompelussa silitysrauta on ollut ahkerammin käytössä..
Tunika on kokoa 92cm mutta ilman saumavaroja. Tulikin ihan sopiva ja värikin miellytti kuulemma saaja perheessä kun ei aina ole sitä pinkkiä.
Ihan onnistunut työ, näitä pieniä on mukava ommella.
Malli on Ottobresta ja kangas piiitkään hillottua Paapiin Siiriä ja Myyryä. Muistan ommelleeni joskus omalle lapselle samalla kaavalla ja huomasin omien taitojen kehittyneen kyllä aika paljon niiltä ajoilta. Ihan uusi keksintö on että mutkalle menevän resorin saa suoristettua silitysraudalla! Tämän ovat kaikki tienneet jo ikiajan mutta koska en tykkää silittämisestä niin en ole kokeillut. Viime aikojen ompelussa silitysrauta on ollut ahkerammin käytössä..
Tunika on kokoa 92cm mutta ilman saumavaroja. Tulikin ihan sopiva ja värikin miellytti kuulemma saaja perheessä kun ei aina ole sitä pinkkiä.
Ihan onnistunut työ, näitä pieniä on mukava ommella.
lauantai 6. tammikuuta 2018
Hiiop jumppis
Ompelin vuosi sitten pienelle sukulaistytölle joustofroteehaalarin. Ensimmäisen ikinä. Kysellessäni vanhemmilta vaatetarvetta tuli pyyntö uudesta haalarista. Netissä on kovasti kehuttu Jujunan Hiiop jumppista ja päätin kokeilla sen ompelua. Kangas oli kotona jo valmiina Kuusesta ostettuna. Paapiin ihana joustocollege!
Kaavat tilaukseen ja leikkaa teippaa homma alulle. Jännitin tuon vetoketjun ompelua sillä edelliseen jumppikseen jäi aloittelijan muhkuroita joihin en ollut tyytyväinen. Nyt kuitenkin onnistuin ilman muhkuroita. Syynä ehkä oli myös se että tällä kertaa käytin ihan oikeaa tukikangasta enkä yrittänyt oikaista työvaiheissa..Tykkään siitä että vetoketju ei tule suoraan leuan alle sillä se hiertää helposti jos jää jotain terävää.
Kaavat tilaukseen ja leikkaa teippaa homma alulle. Jännitin tuon vetoketjun ompelua sillä edelliseen jumppikseen jäi aloittelijan muhkuroita joihin en ollut tyytyväinen. Nyt kuitenkin onnistuin ilman muhkuroita. Syynä ehkä oli myös se että tällä kertaa käytin ihan oikeaa tukikangasta enkä yrittänyt oikaista työvaiheissa..Tykkään siitä että vetoketju ei tule suoraan leuan alle sillä se hiertää helposti jos jää jotain terävää. Tämän ompelu onnistui hienosti ja kangasta tuli ostettua sen verran paljon että voi tehdä vielä jotain muutakin ihanaa.
Jumppis on kokoa 92cm. Koko oli aika reilu mutta tein mielummin vähän liian ison kuin liian pienen. Kuvia ei valitettavasti ole enempää sillä tuli vähän kiire saada vaate joulupukin pakettiin ja nyt myöhemmin tätä kirjoittaessani on haalari jo uudella omistajallaan. Mutta samalla kaavalla tulee varmasti tehtyä vielä toistekin sillä nyt kun kaavat on tulostettuna ja teipattuna niin ne on helppo kaivaa esiin.
Yökyöpelit
Toinen kokeilemani lapasohje Lumi Karmitsan Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 2 oli Yökyöpelit. Äitini huomasi nämä lapaset ensimmäisenä kirjasta ja niin oli joululahjaidea valmis. Kirjassa lapaset oli neulottu yhtenä versiona liukuvärjätystä langasta joten tilasin Drops Delightia paria väriä vaihtoehdoksi. Olin ajatellut näitä myös itselleni mutta ennen joulua tulee neulottua aika vähän itselle.
Näissä siis lankana Dropsin valkoinen Fabel ja kirjava Delight. Puikkokoko 3 sillä äidin kädet ovat hieman minun käsiäni suuremmat ja neulottuani ananaslapaset huomasin ohjeen mukaisen koon olevan täydellinen minulle.
perjantai 5. tammikuuta 2018
Ananasakäämä
Eräänä hyvä äiti hetkenä kirjoneulehuumassa lupasin neuloa esikoisen kavereille joululahjaksi Lumi Karmitsan ananaslapaset. Esikoisen lapasiin kului viikko joten ajattelin että hyvin ehtii neuloa parit lapaset ja sitten vielä sitä ja tätä..
Halusin että yksikään pari ei ole samanlainen koska kaverukset kuitenkin liikkuvat yhdessä. Onneksi lankavarastosta kuitenkin löytyy vaihtoehtoja.
Babushka roses
Ihastuin tähän Ommellisen Babushka Roses kankaaseen käydessäni Kuusi Collectivessa. Pistin kankaan työn alle jo samana viikonloppuna mutta bloggaaminen on jäänyt kiireiden jalkoihin. Tarkoituksena oli ommella kankaasta mekko ja siitä aloitin.
Vanhalla luottokaavalla ompelin mekon johon rakastuin heti. Vähän lyhyt tästä tuli mutta hippamekoksi sopi oikein hyvin ja legginssien kanssa menee tunikana.
Vanhalla luottokaavalla ompelin mekon johon rakastuin heti. Vähän lyhyt tästä tuli mutta hippamekoksi sopi oikein hyvin ja legginssien kanssa menee tunikana. Ostin tätä kangasta 1,5m eikä näin kaunista voi jättää kaappiin säilytykseen. Päätin siis ommella vielä perustyöpaidan lopusta. Hihoihin ei kangasta riittänyt mutta kotivarastoista löytyi mustaa trikoota ja tummanruskeaa resoria jolla helmaa sai vähän pidennettyä.
Käytössä olen huomannut että musta joustocollege oli aika lirua ja venyy ja vanuu kaula-aukosta. Täytyy loppu musta käyttää johonkin muuhun kuin tukevan kankaan kaveriksi.
Ottobren luottokaava on ollut monen vaatteen pohjana. Nyt näyttää että olisi aika etsiä vähän uusia kaavoja. Sain testattavakseni kaavoja joista myöhemmin lisää, mutta ehkä niistä löytyy uusia luottokaavoja.
torstai 30. marraskuuta 2017
Kuusi collective
Ajatus siitä että kohtalaisen matkan päästä voisi ostaa kankaita joita yleensä tilaa ja kuolaa netissä on lähestulkoon uskomaton. Varsinkin kun tällaisia kauppoja ei juurikaan uudellamaalla ole ollut.
Jostain somesta pomppasi esille mainos Kuusi Collectivesta. Pop up kaupasta Helsingissä jossa kuusi tunnettua kangas-ja vaatekauppaa ovat yhdistäneet voimansa ja saavat ompelijan tuntemaan olonsa kuin lapsi karkkikaupassa.
Helsingin Torikorttelissa sijaitseva Kuusi on Ommellisen, Ikasyrin, Paapiin, Käpysen, Nuppu Print Companyn ja Vanja Sean yhteistyö.
Myymälässä on myynnissä vaatteita, papertuotteita ja tietysti kankaita. Voi että mitä ihanuuksia. Vaatteita on sekä ihan pikkuruisia vauvanvaatteita sekä aikuisten kokoa.
Minä menin niitä kankaita ihastelemaan. Mielessä oli Paapiilta kangasta pienen tytön jumppikseen ja löysinkin juuri sitä mitä toivoin. Paapiilta löysin myös itselleni lilaa palmikkokangasta joka ei netissä niin iskenyt mutta livenä siitä tuli pakko saada kangas! Ommellisen Babushkat näin aamulla facessa ja oranssin ruskea oli ihan minun väri. Voi että.
Pahoittelen ettei itse kaupasta ole yhtäkään kuvaa. Menin aivan sekaisin ja unohdin kuvata. Muistin vasta kävellessäni pitkin Helsingin katuja enkä sitten kääntynyt enää takaisin. Onneksi kauppaan on sen verran matkaa etten ihan joka ohikulkumatkalla pysty piipahtamaan. Tulisi turhan kalliiksi.
Mikäli sinulla on mahdollisuus piipahtaa niin Katariinankadulta Helsingistä tämä löytyy 10 tammikuuta saakka. Toivon todella että senkin jälkeen näitä kankaita voisi ostaa livenä lähiseudulta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










