perjantai 29. maaliskuuta 2013

Voi käsi

Minulle käy kyllä tosi harvoin näin. Lanka loppui kesken. Aloitin neulomaan sormikkaita Malukasta jääneellä Pikkusiskolla ja ajattelin sen kyllä riittävän. Eipäs riittänytkään. Harmittavan vähästä jäi kiinni joten täytyy käyttää lankalauantai langan ostoon. Toivoin jo että olisin kuluttanut kaiken Pikkusisko langan kerrankin hyödyksi mutta nyt siitä täytyy keksiä jotain muuta. En ole ennen onnistuneesti neulonut sormikkaita mutta nämä näyttävät muotoutuvan ihan käyttökelpoisiksi joten taidanpa kaivaa lisää sormikaslankaa varastosta. Keksin nimittäin juuri että sormikkaisiinhan saan kulutettua ne yksittäiset Fabelkerät joille en ole keksinyt mitään käyttöä. Näihin sormikkaisiin otin silmukkamäärät Dropsin ohjeesta joka minun kapoiseen käteen kyllä sopi mitta sormet taistelevat vähän elintilastaan joten näillä mitolla ja silmukoilla onnistuu varmasti tyttären sormikkaat hyvin.



9 kommenttia:

  1. No hitsi, miten se lanka nyt tolleen meni loppumaan? Kivat sormikkaat. Itseltäni on vielä kokeilematta. Epäilen että käämini eivät palamatta kestäisi sormikkaitten neulontaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin etten osaa tehdä sormikkaita mutta kyllä se sukuu. Langan loppumnen tosin hidastaa valmistumista. Seuraavista sormikkaista loppui nimittäin lanka samassa kohtaa!

      Poista
  2. Harmillinen vaiva tuo langan loppuminen. Mulla kövi samoin sukkien kanssa. Muutama gramma jäi puuttumaan. Onneksi saan pienen nöttösen ettei tarvitse ostaa koko kerää.

    Kauniit sormikkaat tulossa. tuota mallia itsekkin katsellut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuota pikkusiskoa oli vielä helppo hankkia lisää mutta seuraavana loppui fabel ja se onkin vaikeampi juttu hankkia

      Poista
  3. Harmi että lanka loppui juuri viime metreillä. Kauniit sormikkaat tulossa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Novitaa löytyy onneksi helposti kaupasta :)

    VastaaPoista
  5. Langan loppuminen kesken on tosi syvältä :( Nätit sormikkaat kyllä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja langan loppuminen kahdessa peräkkäisessä työssä vielä syvemmältä :) kolmannet sormikkaat puikoilla, nöihin riittää lanka takuuvarmasti! :)

      Poista